perjantai 23. huhtikuuta 2010

Ahvenfileitä paistettuna

Kauppahallissa oli tänään kiitettävästi väkeä. Jonotin lihatiskillä pienen tovin.  Kuljin sen jälkeen kalatiskille. Tarkastin molemmat vierekkäiset tiskit ja palasin ensimmäiseen. Siellä oli hyvännäköistä ahvenfilettä. Reipas nuorimies kysäisi mitäs laitetaan. Kolmelle ahvenfileitä. Kolme filettä per syöjä oli myyjän arvio. Jospa saisi vielä yhden kaupanpäällisenä että riittää, sanoin ja kymmenes tuli kaupanpäälle. Kuin ohimennen kysäisin, mites paistaisit nämä fileet. Voissa, mukaan kaksi ehjää valkosipulinkynttä ja timjaminoksa. Valkosipulinkynttä ei saa rikkoa, maun tulee olla mieto.   Maustanko ? Kyllä, onpas hyvää palvelua sanoin. Hienoa merisuolaa, ripaus sitruunamehua ja tilliä.  Sain kuulla, että tämä ahven on tullut aamulla Vaasan seudulta, on kotimaista ja tuoretta  Kiittelin iloisesta ja hyvästä palvelusta. Tapaamme varmaan uudelleen.

Ahvenfileet ja lohkoperunoita

Kuumenna pannu ja leikkaa pannulle voinokare, lisää mukaan kaksi valkosipulinkynttä ja kaksi timjaminoksaa. Nosta suolalla, sitruunamehulla ja tillillä maustetut ahvenfileet pannulle ja paista muutama minuutti. Levy oli asennossa 7.
Lisukkeeksi kypsenisn uunissa ohuiksi lohkoiksi paloitellut perunat, mausteet mustapippuri ja paprikajauhe sekä suola. Öljynä rypsiöljy. Kypsymisaika noin 20 min uuttia 200-asteessa.

2 kommenttia:

  1. sopiiko tiedustella, mikä tämä ensimmäinen putiikki oli nimeltään?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.