lauantai 18. heinäkuuta 2009

Mansikkakakku

Nyt ovat mansikat parhaimmillaan ja tarjontaa on runsaasti. Torilta on ostettu jo yksi kymmenen litran satsi ja ne ovat jo pakastimessa. Tänään ostin kauppareisulla kaksi litraa kakkua varten. Pakastimessa oli valmis kakkupohja. Nopeasti mansikkaherkku valmistuikin pöytään. En ole mikään pikkutarkka koristuksien ja kuorrutuksien nyprääjä, vedän vain ronskilla kädellä. Maun pitää olla hyvä ja kosteus oikea. Niissä piilee kakun sielu.

Mansikkakakku

3 munan kakkupohja
2 appelsiinia
2 litraa mansikoita
200 g appelsiinituorejuustoa
125 g maitorahkaa
sokeria ja vaniljasokeria
4 dl kermaa

Halkaise kakkupohja. Raasta yhden appelsiinin kuori raasteeksi. Purista kahden appelsiinin mehut kostutusta varten. Kostuta pohja appelsiinimehulla, Soseuta yli puolet mansikoista haarukalla ja levitä kostutetulle alustalle.



Sekoita tuorejuusto notkeaksi lisäämällä siihen tilkka kermaa, mausta ripauksella sokeria ja appelsiiniraastetta. Levitä mansikoiden päälle. Notkista maitorahka kermalla, lisää vaniljasokeria ja appelsiiniraastetta. Levitä juustotäytteen päälle.
Minulla oli vain yksi juustorasia, joten korvasin täytettä maitorahkalla. Jos haluat käyttää vain tuorejuustoa, tarvitaan 400g. Nosta toinen levy täytteen päälle ja kostuta se appelsiinimehulla. Vatkaa noin 3 dl kermaa vaahdoksi, mausta sokerilla ja levitä ronskisti kakulle. Koristele mansikoilla.

7 kommenttia:

  1. Tää vaikuttaa tosi herkulta. Appelsiini ja rahka tuovat raikkautta , josta tykkään. Hmm, ehtisinkö vielä kauppaan hakemaan mansikoita...

    VastaaPoista
  2. Mansikkakakku on kyllä niin hyvää! Ihanalta kuulostava täyte!Minulla on vielä pakkasessa mansikkakauden mansikoita (talvella ja keväällä täällä se aika) ja teen sitten niistä kakkua ensi kuussa, kun poikani tyttöystävänsä kanssa saapuu tänne vierailulle.

    VastaaPoista
  3. Tytti,
    Täällä on jo toistamiseen herkuteltu kakulla. Täytyy vielä kehaista, että appelsiini sopii erittäin hyvin mansikoiden kanssa yhteen.
    Tosiaan rahkatäyte on hieman kevyempi kuin tuorejuusto.

    Yaelian,
    Kesällä täällä mansikoiden aikaan sitä on ihan pakko tehdä.

    VastaaPoista
  4. Appelsiinia ei olekaan tullut vielä kokeiltua kakkuun, hyvä idea. Täytekakun hankalin osuus onkin tuo pohja: itsetehty on paras, mutta vie aikaa. Saako sen sitten leikattua kolmeen osaan vai mureneeko, tuleeko kostutettua tarpeeksi hyvin? Kuten kuuluu, minulla ei ole pomminvarmaa ohjetta:)

    VastaaPoista
  5. katriina,
    Minä en edes yritä leikata 3-munan pohjaa kolmeen osaan, kaksi riittää, mahtuuhan sinne väliin reippaasti täytettä. Parempi leikata kun ei tule liian korkea.
    Appelsiinimehu sopii mansikkakakun kostukkeeksi hyvin. Minulla oli isoja appelsiinia ja mehua tuli riittävästi.

    VastaaPoista
  6. Tuota appelsiinia en olekkaan koskaan laittanut mansikkakakkuun, joten aion ensi kerralla kokeilla.
    Tuo koristelu oli selkeä prinsessakakku! Nam.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.