maanantai 13. heinäkuuta 2009

Mansikka-jäätelökakku

Vierailin Sillä Sipuli-blogin Hyppysellinen oli valmistanut suussasulavan näköistä mansikka-jäätelökakkua, joka koottiin isojen kauralastujen lomaan. Pakkohan sitä oli tehdä sunnuntain jälkiruuaksi. Oli melkein liian hyvää. Suklaan puuttuessa tuli pieni muutos akuperäiseen. Vaniljakastikevaahto korvasi sulatetun suklaan. Kokosin kakun myös eri tavalla, kauralastut jäivät yllätykseksi kokonaan kakun sisään.

Mansikka-jäätelökakku

vaniljajäätelöä
vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
mansikoita
isot kauralastut
1,5 dl kaurahiutaleita
1 dl fariinisokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
75 g voita sulatettuna
Sekoita kaikki aineet keskenään. Muotoile leivinpaperin päälle uunipellille kaksi isoa lastua. Paista 200-asteessa 10 minuuttia. Jäähtyessään lastuista tulee kovan rapeat.



Kokoa jäätelökakku, alimmaiseksi kauralastu, mansikoita viipaloituina, jäätelöä ohuina viipaleina ja toinen kauralastu, mansikkaviipaleita ja jääteölä. Valuta lopuksi päälle vaniljavaahtoa.

3 kommenttia:

  1. Vei taatusti kielen mennessään, näyttää niin hyvältä.

    VastaaPoista
  2. ompas hienoa ettäteillekin on maistunut. ja miksei maistuisi!

    kiva myös että olette tehneet herkusta omanlaisenne version. emme mekään joka kerta ole laittaneet päälle suklaata, sillä "kakku" on muutenkin yltiömakea, vai mitä?

    VastaaPoista
  3. Tytti,
    Se oli jo melkein liian hyvää.

    Hyppysellinen,
    Kyllä tod maistui. Kauralastut ovat kuin kotonaan mansikoiden kanssa.

    Vaniljakastikekin oli melkein liikaa, mutta hyvin se sopi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.