sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Herkullinen raparperipiirakka

Raparperia on nyt tarjolla kaupoissa ja toreilla. Puutarhojen aurinkoisilla seinänvierustoilla se on venähtänyt jo poimintakuntoon. Ostin kotimaista lähialueen raparperia ruokakaupan vihanneshyllystä. Oli aika mietoa, joten sopi hyvin piirakan päälle.
Tein munattoman piirakkapohjan ja se olikin yllättävän hyvää. Pohja sopii myös marjojen ja hedelmien pohjaksi. Löysin ohjeen HS:n keskustelupalstoilta, taisi olla vegaanien ohje. Joiltakin osin muuntelin maustamisessa ja sokeria käytin hieman vähemmän.

Herkullinen raparperipiirakka

4,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl soijajauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 dl intiaanisokeria ( tav sokeria)
2 tl vaniljasokeria
sopivasti kanelia
2,5 dl ruokakermaa (kauramaitoa)
150 g margariinia sulatettuna
pinnalle
500 g raparperia paloina
intiaanisokeria ja kanelia ( tav sokeri)



Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Sulata margariini jäähdytä, sekoita ruokakermaan ja yhdistä kuivien aineiden kanssa. Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille.
Kuori ja paloittele raparperit. Levitä ne taikinapohjan päälle. Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia.
Paista uunin keskitasossa 175-asteessa noin puoli tuntia.
Tarjosin mansikkarahkan kanssa. Vaniljakastike ja jäätelö sopivat myös.

5 kommenttia:

  1. joko nyt? raparperin ylösputkahtamisesta yllättyy joka vuosi. onneksi olemme ensi viikonloppuna menossa äidilleni, jotta saan hamstrata noita herkkuja.

    VastaaPoista
  2. ai nam! nyt rupes tekemään mieli raparperipiirakkaa :)

    VastaaPoista
  3. Hyppysellinen,
    Minäkin yllätyin, kun raparperi oli kaupan hyllyllä. Eihän siinä muu auttanut kuin piti ostaa.

    aurinkoinen,
    Helppoa kuin heinänteko on tämä piirakka, ei vatkauksia, vaan sekoituksia.

    VastaaPoista
  4. Tuota täytyykin kokeilla.Mulla on pakastimess raparperia ja toriltakin sitä löytyy.Hyvältä kuulostava ohje!

    VastaaPoista
  5. Yaelian,
    Pehmeä ja mehevä se on. Tuo pohja on niin yksinkertainen, että sopii minun jauhopeukalolleni.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.