keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Ohrapuuroa pää- ja jälkiruokana

 Ohrapuuro rikotuista ohrasuurimoista on yksi herkuistani.
Yleensä kypsytän sen uunissa, mutta tänään oli aikaa rajatusti ja kova nälkä.
Niinpä kypsytin puuron liedellä 40 minuutissa, kun uunissa olisi vierähtänyt 2 tuntia.
Käytin Elovenan rikottuja täysjyväohrasuurimoita.

Puuro liedellä valmistettuna

2 dl rikottuja täysjyväohrasuurimoita
1l maitoa  ja 4 dl vettä
1 tl ruususuolaa
Sulata kattilassa nokare voita. Lisää vesi ja maito.
Mittaa mukaan suurimot. Sekoita ja keitä keskilämmöllä välillä sekoittaen.
Mausta suolalla. 
Ensimmäisen annoksen nautin perinteiseen tapaan.
Lämminpuuro ja oivariiniä nokare.
Puuro maistui ihan yhtä hyvältä kuin lapsuudessani.

Puuro kerroksittain mansikoilla ja mustikoilla


Jälkiruokapuuro nautittiin marjojen kera.
Kerroksittain muutama lusikka puuroa, mansikoita ja mustikoita.
Marjoille ripautin ruokokidesokeria.


1 kommentti:

  1. Nyt tuli kauhea tarve tehdä ohrapuuroa. En ole tehnyt tai syönyt sitä aikoihin, vaikka pidänkin ohrapuurosta todella paljon.:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.