torstai 18. helmikuuta 2016

Maksapihvit ja perunahernesose

 Lihatiskissä houkutteli tällä kertaa naudanmaksa. On kulunut jo pitkä aika, 
kun sitä olen valmistanut. Päätin toteuttaa maksa-aterian. Ei se hullumpi valinta ollutkaan.
Kuvien kanssa iltahämärässä oli taas vaikeuksia, mutta sainpas kuvat kuitenkin.

Ensimmäiseksi kypsytin lisukkeeksi sipulia.
1 iso sipuli suikaleina
rypsiöljyä
1 rkl punaviinietikkaa ja 1/2 dl vettä
1 rkl sokeria ja ripaus suolaa ja mustapippuria
Kuullota sipuleita öljyssä hetki. Lisää muut ainekset ja anna hautua 
kannen alla miedolla lämmöllä.

Perunahernesose 
700 g perunoita kuorittuna ja paloiteltuna. Keitä  pehmeiksi.
Lisää mukaan kiehautetut pakasteherneet. 
Lisää kiehautettua  maitoa ja suolaa sekä basilikaa.
Soseuta tasaiseksi.

Maksapihvit
Paista viipaloidut maksapihvit kasvisrasvassa. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
 Tarkista kypsyys. Peitä pihvit foliolla odottamaan ruokahetkeä..

Kastike
 Siivilöi pannun paistoliemi (n 3/4 dl) kastikepohjaksi.
Lisää mukaan 1 1/2 dl paprikaruokakermaa
Suurusta vaalealla maizenalla 1 rkl.
Mausta basilikalla ja ripauksella suolaa ja sokeria.
 

6 kommenttia:

  1. Pehmeä sipuli ja paistettu maksa on kyllä hyvää. Myös uunissa paistopussissa paistettu maksa on hyvää ja helppoa. Puolukkasurvosta lisukkeeksi.
    Kannattaa kokeilla. Kiitos hyvistä ohjeista. Blogissasi tulee nälkä joka kerta :D t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se yhdistelmä on makoisa. Kuulostaa hyvältä myös tuo uunimaksa. Pitää kokeilla. Kiitos Vinkistä.

      Poista
  2. Hyvän näköinen annos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuskailin kyllä noiden kuvien kanssa.

      Poista
  3. Mä en tiedä mikä siinä on, mutta mulle ei ole tuo maksan ihanuus vielä ihan auennut. Kaikki kovin kehuvat sitä, mutta minulle tekee jo pelkkä haju pahaa... :/ Toissapäivänä juuri tein koiralle sellaisia herkkupaloja naudan maksasta ja possun jauhelihasta, ja tuntui että koko keittiö haisi niin pahalle, että oli pakko vähän avata ikkunoita. Ehkä jos ottaa nenästä kiinni ja yrittää varovaisesti maistaa, tepsisiköhän se...?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksa on aika voimakas maultaan. Jos siitä mausta ei pidä, ei kannata yrittää. Kokeile joskus maksamakkaraa, voitko syödä sitä.
      Uusi ja ennen kokematon voimakas maku voi jättää ikävän muistijäljen, jota on vaikea taltuttaa.Tuoksu on tosiaan aika voimakas

      Poista

Kiitos kommentistasi.