lauantai 12. lokakuuta 2013

Aprikoosi-vuohenjuustokääryleet

Lihattomasta lokakuusta huolimatta pyörittelin tänään jauhelihaa.
Tein täytettyjä kääryleitä, sisälle annostelin aprikoosi-vuohenjuustomassaa.
Törmäsin ohjeeseen Makuja-sivustolla, kuulosti niin herkulliselta ja erilaiselta
jauhelihaohjeelta, että päätin toteuttaa sen tänään aikaisella päivällisellä.
Sopivien lisukkeiden kanssa ateriasta tuli hyvä kokonaisuus.
Leivoin vielä jälkiruokaa, sen nimi olkoon vadelmapiiras. Piiraita tuli
muffinipellillä kaikkiaan 10 kappaletta. Jälkiruoasta lisää myöhemmin.

Aprikoosi-vuohenjuustokääryleet
Uuniperunat ja -porkkanat
3/4 dl korppujauhoja ja 1 1/2 dl maitoa
Sekoita ja anna turvota 5 minuuttia
1 valkosipulinkynsi raastettuna. Sekoita se korppujauhoseokseen.
400 g vähärasvaista naudanjauhelihaa
2 kananmunaa
1 tl suolaa, 1 tl maustepippuria, 1 tl paprikajauhetta
1 tl soijakastiketta, 1/2 dl paahdettua sipulia, 3 rkl sinappia dijon
Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi.
Täyte
100 g kuivattuja aprikooseja pilkottuna
100 g pehmeää vuohenjuustoa (käytin pehmeän puutteessa pötköä)
Laita ainekset tehosekoittajaan ja soseuta.
Muotoile jauhelista litteä levy, aseta täyte keskelle  ja sulje rullaksi.
Kypsennä kääryleet 200-asteessa noin 35 minuuttia.
Ripottele perunaviipaleille ja porkkanoille rypsiöljyä.
Mausta suolalla, paprikalla, kuivatulla basilikalla ja porkkanoille vielä ripaus kanelia.

3 kommenttia:

  1. Vuohenjuusto on herkkua, joten varmasti tuli hyvää.

    VastaaPoista
  2. Herkullisen kuulloinen täyte! :)

    VastaaPoista
  3. CurryKaneli,
    Tykkään myös vuohenjuustosta ja se sopii niin moneen ruokaan.

    Siiri,
    Se oli maistuva täyte jauhelihaan

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.