sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Karitsankyljyksiä ja herkullista hernerisottoa

Kaupan lihatiskissä oli herkullisia karitsankyljyksiä.
En voinut vastustaa niitä ja ostin kyljykset. En pettynyt.
Ne olivat todella mehukkaita ja maistuvia. Kyljykset oli leikattu erilleen,
 joten ne oli helppo ja nopea paistaa yksitellen pannulla sopivan mehukkaiksi.
Lisukkeeksi valitsin risoton, sitä oli nyt aikaa hämmennellä, kun kyljykset
valmistuivat muutamassa minuutissa. Otin risottoon mukaan myös vihreät herneet ja
punaiset paprikat. Salaattiin lisäsin keltaista paprikaa ja juustoleipäkuutioita.
Keitin punajuuria  ja niistä lohkoin osan lautaselle.

Karitsankyljykset
Hernerisotto
Risotto
1 isohko sipuli silputtuna
1 rkl voita ja 2 rkl rypsiöljyä
puolikas punaista paprikaa kuutioina
2 dl risottoriisiä
5 dl kasvislientä
suolaa ja mustapippurirouhetta
vajaa desi parmesaaniraastetta
1 dl mascarponejuustoa
Kuumenna pannu. Lisää voi ja rypsiöljy ja kuumenna kuohuvaksi.
Lisää pieneksi silputtu sipuli ja kuullota 3 minuuttia.
Lisää paprikakuutiot ja jatka kuullottamista 2 minuuttia.
Lisää riisi ja kuullota muutama minuutti.
Lisää kiehuvaa kasvislientä kauhallinen ja jatka nesteen
lisäämistä, kun edellinen on imeytynyt riisiin. Lisää herneet ja anna niiden kypsyä 2 minuuttia.
Mausta ja lisää parmesaaniraaste. Sekoita hetki. Lisää mascarpone.
Sekoita ja anna mascarponen sulaa risottoon. Risotto on nyt valmista.
Kyljykset
Olet ottanut kyljykset huoneenlämpöön jo puoli tuntia ennen paistamista.
Kuumenna pannu ja lisää 2 rkl voita ja tilkka rypsiöljyä. Anna niiden sihistä kiehuvaksi.
Lisää pannulle neljä valkosipulinkynttä murskattuna.
Nosta pannulle vain neljä kyljystä kerrallaan. Paista täydellä teholla reilu minuutti.
Käännä ja mausta suolalla ja mustapippurirouheella.Paista pari minuuttia,
 kunnes lihasnestepisara näkyy kyljyksen pinnassa.
Siirrä pannu pois levyltä ja ripota pihveille silputtua timjamia. Aloita annosten kokoaminen
Punajuuri ja salaatti 
Lohko vastakeitettyä punajuurta lautaselle. Sekoita salaatti.
Rucolaa, punakaalta, kevätsipulisilppua. paprikakuutioita, 
ripaus suolaa ja kylmäpuristettua oliiviöljyä. Päälle juustoleipäkuutioita.

1 kommentti:

  1. Karitsankyljykset näyttävät kyllä niin hyviltä ja varmaan ovatkin, lemppariruokaani.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.