sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Porsaanfilee keitettynä

Ruokakaupan tarjouksia kannattaa käyttää. Eilen porsaan ulkofilee oli 6,95 euroa kilo. Tämä tarjoushinta muutti sunnuntairuuan alkuperäissuunnitelmasta. Olin hiukan laiskalla tuulella ja päätin valmistaa ruuan fileestä mahdollisimman helpolla tavalla. Selailin Hyvä kokki-kirjaani ja siellä oli vaivaton ohje fileelle, keittäminen. Poikkesin ohjeesta hieman, lisäsin kastikkeeseen soijaa. Ruoka on neljälle.

700 g porsaan ulkofilettä
Keitinliemi:
1 litra vettä
2 lihaliemikuutiota (vaihtoehtoisesti myös kanaliemi)
1 sipuli lohkottuna
1 porkkana paloina
10 valkopippuria
1 tl yrttisuolaa
0,5 tl timjamia
0,5 tl rosmariinia
1 iso persiljanoksa
1 laakerinlehti
Kiehuta vesi pienehkössä kattilassa, jonka pohja on kypsennettävän lihan kokoinen. Lisää kaikki liemen ainekset ja kiehauta liemi.
Pane liha kattilaan. Voit käyttää lihalämpömittaria. Keitä hiljalleen kannen alla n 60 minuuttia. Kokeile lihan kypsyys leikkaamalla ohut siivu. Jos lihamittaria käytät, liha on kypsää 77-asteessa.
Nosta kattila liedeltä ja anna lihan jäähtyä keitinliemessään. Leikkaa liha jäähtyneenä ohuiksi viipaleiksi. Valmista siivilöidystä keitinliemestä vehnäjauhoilla suurustettu kastike, käytin n puolet nesteestä. Lisää mausteeksi 3-4 tl soijaa. Anna kastikkeen kypsyä 10 minuuttia.
Tarjosin porsaanfileen seurana keitettyjä uusia perunoita, höyrytettyä parsakaalia ja vaaleabalsamico-öljykastikkeella maustettua vihreää salaattia.
Keitetty filee oli mehukas ja kastike oli sopivaa uusille perunoillekin. Fileen kypsentämistä keittämällä tulee varmasti käytettyä vastaisuudessakin, on helppoa ja huoletonta.

2 kommenttia:

  1. Tuo kuulostaa mehevältä ja hyvältä tavalta vaihteeksi, kerrankin ei jotakin grillata. Keitetty paistikin on hyvää.

    VastaaPoista
  2. Keittäminen tahtoo joskus unohtua kokonaan varsinkin tänä grillaamisen kulta-aikana.
    Ja miten huoletonta keittäminen on, saa porista yksikseen ihan rauhassa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.