tiistai 17. kesäkuuta 2008

Basilikapasta

Tämä pasta on kesäinen ja ehkä maailman nopein ja helpoin. Basilika on kasvanut kiitettävästi omassa ruukussaan terassilla. Se on jopa ehtinyt kukintavaiheeseen, joten sitä pitää napsia nyt oikein olan takaa. Tähän pastaan se sopii erinomaisesti.

250 g pastaa, penneä, spagettia tmv.
100 g kuivattuja tomaatteja tai aurinkokuivattuja öljyssä, joita käytin
1 dl pestoa, itsetehtyä tai Pirkka-basilikapestoa, jota käytin
tuoretta basilikaa
Keitä pasta ohjeen mukaan ja kaada keitinvesi pois. Kaada pasta takaisin kattilaan. Pilko tomaatit suikaleiksi. Sekoita tomaatit ja pesto pastan joukkoon. Lisää silputtua tuoretta basilikaa.
Nauti pasta pestolla sipaistujen leipien kera, päälle vielä lohkottua tuoretta tomaattia.

2 kommenttia:

  1. Olen tehnyt samantyyppistä pastaherkkua itsekin ja se on mielettömän hyvää. Yksinkertainen on joskus parasta.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä, ruuan raaka-aineiden maut tulevat selkeästi esiin yksinkertaisessa ruuassa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.