maanantai 18. maaliskuuta 2013

Paahtopaisti balsamicolla ja haudutettu punakaali

Tänään kypsyi uunissa balsamicolla terästetty paahtopaisti.
Melkeinpä yllätys oli se kuinka mehukkaan mureaa paisti oli.
Hyvä ruoka jää mieleen pitkäksi aikaa, vieläkin tunnen maun suussani.
Haudutin punakaalia lisukkeeksi ja keitin lantusta ja selleristä soseen,
joten annoksista ei  puuttunut väriäkään.

Paahtopaisti balsamicolla
Haudutettu punakaali
Lanttusellerisose


700 g naudan paahtopaistia
1 1/2 rkl kuivattua persiljaa
3 rkl tuoretta basilikaa silputtuna
1/2 rkl kuivattua rosmariinia
ripaus kuivattua timjamia
ruususuolaa ja rouhittua valko- ja viherpippuria 
5 valkosipulinkynttä
vajaa desi rypsiöljyä
1/4 dl balsamicoa tummaa
Ota paisti huoneenlämpöön tunti ennen kypsentämistä.
Sekoita mausteet ja hiero seos kauttaaltaan paistiin.
Pistele veitsellä paistiin reikiä ja upota valkosipulinkynnet lihaan.
Laita paisti kokoansa vähän suurempaan uunivuokaan.
Kaada ennen uuniin laittamista paistin päälle balsamico ja sitten rypsiöljy.
Paista uunin ylätasolla 200-asteessa 20 minuuttia tai kunnes sisälämpötila on 53-astetta.
Kääri paisti folioon uunista oton jälkeen ja anna vetäytyä 20 minuuttia.
Säästä paistoöljyseos kastikkeeksi.
600 g punakaalia suikaleina
1 iso punasipuli suikaleina
tilkka rypsiöljyä ja nokare voita
1/2 dl tummaa balsamicoa ja tilkka vettä
1 iso hapan omena raasteena
suolaa, valkopippuria, kuivattua persiljaa
Leikkaa punakaali  ja punasipuli suikaleiksi. Kuumenna rypsiöljy ja voinokare kattilassa.
Kypsennä kasviksia sekoittaen hetken aikaa.
Lisää tumma balsamico ja tilkka vettä.
Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla välillä sekoittaen.
Loppuvaiheessa lisää omenaraaste punakaaliseokseen. 
Mausta suolalla, valkopippurilla ja persiljalla. Hauduta aivan kypsäksi.

Lanttu- ja sellerikuutiot kypsensin kiehauttamalla, mukaan hieman suolaa.
Soseutin karkeahkoksi  ja lisäsin voinokareen.
Vihon viimeisenä ripottelin annoksille punaherukoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.