perjantai 27. joulukuuta 2013

Marja-juustokakku - Mustikkapannacotta

Joulu jo hujahti ohi. Täällä oli lumeton joulu ja vettä satoi.
En kuvaillut jouluateriointia ollenkaan.
Hämärissä otin kuvan juustokakusta ja yhtä hämärässä pannacotasta, jota 
syötiin joulupäivän päivällisellä jälkiruokana.

Marja-juustokakkuohjeen löysin Ruokalan-sivuilta, oikeastaan
minun piti tehdä mansikkasuklaajuustokakku, mutta laiskuus iski.
Menin siitä mistä aita oli matalin, mutta maistuipa tämäkin kakku.
Pannacotta taas on vaivaton jälkkäri, jouluaaton jälkeen ei enää jaksanut panostaa
mihinkään monimutkaiseen tarjottavaan.

Vadelma-mansikkajuustokakku

Pohja
100 g huoneenlämpöistä voita
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl kaurahiutaleita
Vaahdota sokeri ja voi. Sekoita joukkoon muna. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe
ja kaurahiutaleet. Painele taikina  vuoan (halk 23 cm) pohjalle ja reunoille.
Täyte
500 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 kananmunaa
1 dl sokeria ja 2 tl vaniljasokeria
1/2 sitruunan raastettu kuori ja 2 rkl sitruunamehua
3 dl vadelmia ja mansikoita sekä 2 rkl perunajauhoja
Sekoita täytteen ainekset, paitsi marjat. Kaada täyte täyte vuokaan kolmessa 
osassa ja ripottele vadelmat tasaisesti väleihin.  Tämä vaihe ei ollut  ap-ohjeessa,
sekoita perunajauhot mansikka-vadelmaseokseen ja nostele seos kakun pinnalle.
Paista 175-asteessa uunin alatasolla noin tunti. Ota uuni pois päältä, mutta jätä kakku
uuniin jäähtymään. Nosta kylmään täysin jäähtyneenä. Tarjoa kylmänä.
Ripottele vielä tarjolle vietäessä päälle mustikoita ja lopuksi tomusokeria,
ap-ohjeesta puuttui myös tämä vaihe.

Mustikka-pannacotta
Sekoita keskenään 3 dl rasvatonta maitoa, 2 dl kermaaa, 1 tl vaniljasokeria ja 1 dl Multi-hyytelö-
sokeria.  Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehahtaa 1/2 minuuttia.
Annostele laseihin ja anna hyytyä muutamia tunteja jääkaapissa tai yön yli.
Nostele päälle tarjottaessa mustikoita ja vadelmia.

3 kommenttia:

  1. Oi, ompa herkullisen näköisiä leivonnaisia! Tuo vadelma-mansikkajuustokakku vaikuttaa kyllä ihan älyhyvältä.. :P

    VastaaPoista
  2. Hyvää oli ja syöty on.
    Kiitos sinulle ja mukavaa uutta vuotta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.