tiistai 17. joulukuuta 2013

Liha-perunalaatikko

Laatikkoruoat ovat kiireen keskellä sopivia ruokia. Ne hautuvat kuin itsekseen.
Tämänpäiväiseen  perunalaatikkoon lisäsin naudan suikalelihaa kuutioituna.
Syödessäni juolahti mieleeni, että voisin valmistaa jouluna lisukkeeksi
pelkkää perunalaatikkoa. Se on rapsakampaa kuin perinteinen sosemainen laatikko.

Liha-perunalaatikko
6  isoa perunaa viipaleina
1 iso sipuli pienittynä
400 g naudan suikalelihaa kuutioituna
voita ja rypsiöljyä kuullottamiseen ja ruskistamiseen
1 tl mustapippuria ja 2 tl ruususuolaa
2 kananmunaa
1 1/2 dl kermaa ja 2 1/2 dl rasvatonta maitoa
päälle ohuita juustoviipaleita

Kuullota sipulisilppu voi/öljyseoksessa.
Kuutioi suikaleliha ja ruskista se kevyesti voi/öljyseoksessa.
Mausta mustapippurilla ja suolalla.
Lado uunivuoan pohjalle puolet perunaviipaleista.
Ripota päälle puolet sipulisilpusta.
Lisää ruskistetut suikalekuutiot ja loput sipulisilpusta..
Lisää pinnalle  loput perunaviipaleet.
Sekoita kananmunat, kerma ja maito. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria.
Kaada seos vuokaan. Lisää päälle ohuita juustoviipaleita.
Paista uunin 200-asteessa noin tunti.
Tarjoa salaatin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.