torstai 19. joulukuuta 2013

Lihahyytelö

Jouluksi on monenlaista puuhaa. Tänään kävin ostamassa joulukukkia,
amarylliksiä, hyasintteja ja pieniä joulutähtiä. Huomenna kokoan niistä asetelmat
tai paremminkin istutan ne sopiviin ruukkuihin.
En ole ehtinyt kuluttaa aikaa kovinkaan paljon keittiössä.
Illalliseksi valmistin lihahyytelöleipiä. Ostin Huhtahyvät   perinteistä lihahyytelöä,
joka on valmistettu sian- ja naudanlihasta, rasvaa 3 %.
Lihahyytelö oli todella hyvää, joten selailin netin ohjeita. Löysin useita hyviä ohjeita.
Lainasin tänne Kokki Kolmosen ohjeen, se on hyvin yksinkertainen.
Itsetehdyssä ei ole lisäaineita ja määrän voi mitoittaa oman kulutuksen mukaan.
Luulen, että laitan naudan/vasikanpotkat kattilaan porisemaan. 

Lihahyytelöleivät
Uotilan maalaisruislimppuviipaleita  (leivinhiivaton), levitettä,
salaatinlehtiä, lihahyytelöä, kurkkuviipaleita ja tomaattia.
Juomana rasvaton maito.

Lihahyytelö Kokki Kolmosen ohje

1 kg  potkalihoja viiden sentin paloina
1 l vettä
10 maustepippuria
1 laakerinlehti
1 tl suolaa
porkkana
Kiehauta lihapalat vedessä ja kerää vaahto pois pinnalta.  Lisää liemeen pippurit, laakerinlehti,  suola ja porkkana. Jos käytät porkkanan hyytelön koristeluun, poista se liemestä 10 minuutin kuluttua.  Keitä lihoja, kunnes ne ovat pehmeitä. Arvioitu keittoaika on  eläimen iän mukaan 2 - 5 tuntia. Poista lihat liemestä ja siivilöi se.  Kuutioi lihat sokeripalan kokoiseksi ja kiehauta lihapalat keitinliemessä. Paloittele porkkanaviipaleita hyytelövuoan pohjalle koristeeksi. Kaada tilkka lientä porkkanoiden päälle ja anna niiden hyytyä vuoan pohjalle kylmässä. Kaada loppu hyytelöaines vuokaan ja siirrä se jäähtyneenä kylmään. Lihahyytelö on maittava leikkele leivälle. Hyytelön kanssa sopii tarjota etikkakurkkua tai punajuurta.

2 kommenttia:

  1. Muistan lapsuudenkodista nuo sianlihahyytelöt, miastui hyvältä. Onnistuiskohan itsetehden Kokki Kolmosen ohjeella?

    VastaaPoista
  2. Oih! Hyytelöä onkin ostettava ehdottomasti, se meinasi unohtua.
    Urbanisoituneena ostan hyytelön tietenkin valmiina.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.