perjantai 20. syyskuuta 2013

Täytetyt pihvitomaatit

Onko teille käynyt  niin, että tomaatti hurmaa kaupan vihanneslaarissa ?
En voinut ohittaa isoja pulleita pihvitomaatteja. Oli ihan pakko ostaa niitä.
Ajattelin, miltä ne maistuvat täytettyinä, uunissa kypsytettyinä.
Nyt tiedän, ne maistuvat sopivalla täytteellä vielä mehukkaimmilta kuin kaupassa kuvittelin.
Vuohenjuusto sopi paremmin kuin hyvin tomaatille.
Kun täytettä tuli enemmän kuin tomaattien sisälle sain tungettua,
laitoin uuniin vielä muutaman ohraleipäviipaleen täytteellä.

Täytetyt pihvitomaatit (2kpl)
Pese tomaatit. Leikkaa tomaatista kannan puolelta  pala pois.
Koverra sisuksen malto täyteaineeksi yhdessä pilkotun kantapalan kanssa.
Hylkää sisuksen valkoinen kova osuus.
Täyte
Keitä 1 dl pitkäjyväriisiä puolikypsäksi
1 punasipuli, silppua ja kuullota öljyssä
3 valkosipulinkynttä pilkottuna, lisää kuullottumaan punasipulin kanssa
Sekoita riisi, sipulit  ja pieneksi silputtu tomaattisisus.
Mausta,  mustapippuria, suolaa, paprikaa, kuivattua basilikaa ja persiljaa
sekä ripaus sokeria. Sekoita täyte ja täytä tomaatit.
Leikkaa vuohenjuusto viipaleiksi, puolita viipaleet ja nosta tomaateille.

Koska täytettä jäi yli, sivelin muutaman viipaleen ohraleipää
oliiviöljyllä ja nostelin päälle loput täytteestä, päälle vuohenjuustoa.
Kypsensin ne samalla tomaattien kanssa.

Paista uunin 180-asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes juusto on sopivasti sulanut.
 

6 kommenttia:

  1. Ihana ohje: Voisin elää kaikella, missä on tomaattia ja juustoa;)

    (Voisitko käydä blogissani siinä Broilerfileet omenalohkoilla kertomassa Seijastiinalle, ruususuolan raatavuudesta. Unohdin sen eilen tsekata. Me käytämme vain sormisuolaa, jonka astia on aina pöydässmme.)

    VastaaPoista
  2. Tomaatti ja juusto ovat lyömätön pari.
    Kävinkin jo blogissasi. Kiitos postauksesta.

    VastaaPoista
  3. Näyttää kyllä ihan liian herkulliselta - ja on vieläpä sallittujen herkkujen listalla, joten eikun kokeilemaan;)
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Todella herkullisen näköistä. Vuohenjuusto on vaan niin hyvää.

    VastaaPoista
  5. Lady of The Mess,
    Oli hyvää ja tosiaan ei mitään liian kaloripitoista.
    Mukavaa viikonloppua.

    CurryKaneli,
    Juustolla on tässäkin ruoassa iso merkitys.

    VastaaPoista
  6. Mulla lähti nää kans kokeiluun..pistin vielä sieniä ja aurinkokuivattua tomaattia lisänä täytteeseen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.