perjantai 27. syyskuuta 2013

Punavihreäsalaatti ja ripaus valkoista

Kävimme tänään "ulkona" lounaalla. Siispä nälkä oli loitolla
iltamyöhäiseen. Paras valinta illalliseksi oli salaatti, jonka kokosin
mieleni mukaan siitä mitä kaapista löytyi. Yhdistin ruokaisemman elementin, 
valkohomejuuston, mukaan. Sopihan se ja valkoviinikin.
Lounaalla oli mukana myös suloinen pikkutyttö F ikä 5 vuotta.
Hän valitsi alkusalaatiksi katkarapuriisisalaattia, ripaus kastiketta ja 
neljä fetakuutiota sekä vastaleivottuja pikkusämpylöitä voilla.
Pääruokana otimme F:n kanssa samaa eli kasvislasagnea.
Jälkiruoaksi mustikkapiirakkaa, josta F totesi. Ei tämä pahaa ole.
Ja pyysi lisää toisen palan. Ruokajuomana oli vesi. 
Lounaan jälkeen kävimme F:n pyynnöstä katselemassa junia.
 Hän totesi lippuluukun ohi kulkiessamme.
 En ole ikinä mennyt junalla, vain autolla 
ja lentokoneella. Ja lentoasemalla piti odottaa tosi kauan. 
Me menimme syömäänkin kun tuli nälkä.

Punavihreäsalaatti ja ripaus valkoista
Salaatissa  jääsalaattia, kuutioitua suippopaprikaa, kotimaista omenaa suikaleina,
vihreitä herneitä, tomaattia lohkoina. Ripaus ruususuolaa ja mustapippuria.
Kastikkeena kylmäpuristettua oliiviöljyä. Lisänä valkohomejuustoa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.