sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Mustikkajuustokakku

Taas pitkästä aikaa leivoin vieraita varten jälkiruoaksi juustokakun.
Kuten olen aikaisemminkin kertonut, en ole mikään juustokakkumestari.
Koska ne ovat hyviä jälkiruokakakkuina, leivon silti niitä harvakseltaan.
Tämän kakun erilaisuus perinteisestä oli paistettu kakku pohja.
Pohja on kevyempi versio eniten käytetyistä keksi/rasvapohjista.
Ohjeen etsin ruoka.fi-sivuilta, muistin Marttojen tehneen tätä ja
ohje löytyikin helposti. Ihana kakku, suosittelen.

Mustikkajuustokakku
pohja
2 munaa
0,8 dl luomuruokosokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
kostutus 1/2 - 1 dl vaniljasokerilla maustettua maitoa
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. 
Sekoita keskenään jauhot sekä leivinjauhe. Lisää seos siivilän läpi vaahtoon. 
Sekoita varovasti nostellen tasaiseksi taikinaksi.
Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan.
Paista pohjaa 200-asteessa noin 15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.
Aloita täytteen tekeminen.
6 liivatelehteä ja kylmää vettä
5 dl mustikoita
250 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa (philadelphia)
1 1/2 dl luomuruokosokeria
2 tl vaniljasokeria
2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
Pane liivatelehdet kylmään veteen 5 minuutiksi.
Sekoita maitorahka, tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri keskenään.
Vatkaa vaniljakastike kovaksi vaahdoksi. Sekoita mustikat (pakastemustikat
annoin sulaa puolikohmeisiksi) ja vaniljavaahto muiden täyteaineiden joukkoon.
Purista liivatelehdistä vesi pois ja liota ne kiehuvaan vesitilkkaan.
Lisää liivateliuos ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen täytemassan joukkoon.
Kostuta jäähtynyt pohja vaniljamaidolla. Kaada täyte pohjan päälle
irtopohjavuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa jonkun aikaa.
Kuorrute
2 1/2 dl mustikoita ja ( hiukan vadelmia) kohmeisina
2 dl vettä ja 1 dl hyytelösokeria
Levitä marjat täytteen päälle vuokaan. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää
hyytelösokeri ja anna seistä hetki. Lusikoi hyytelösokeri marjojen päälle.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään.
Irrota vuoan reunus varovasti ja nosta kakku paperin avulla tarjolle.
Voit käyttää myös puna- ja mustaherukoita tai puolukoita, nosta silloin 
sokerin määrää
Kahvipöydän kukkakimppu.
 

2 kommenttia:

  1. Minä rrrrakastan juustokakkuja, mutta koska en ole kovastikaan leipoja, niin en vain saa toimeksi. Mutta kahvilassa otan aina juustokakkua - ellei siellä ole omenapiirakkaa vaniljakastikkeella;)

    Todella hyvä kuva kakusta. Ja kukista.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Jostain syystä en saa juustokakun ulkonäköä sieväksi. Ihastelen ammattileipojien taitoja, kaikki on sileää ja täsmällistä.
    Mutta maku ratkaisee, jos se on kohdallaan en vaadi muuta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.