sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Siikafileet katkarapukastikkeella

Viikonloppuna täällä oli kalamarkkinat. Lähdin siis
kalamarkkinoille. Kävelin torille, siellä olivat kojut kiinni.
Jatkoin matkaa Suntin (joki) rantaa ohi kaupungintalon. Vastaantulijoita oli harvakseltaan
Päättelin, että markkinat löytyvät kunhan vain kuljen eteenpäin.
Väkeä oli tungokseen asti ja kojuja oli kiitettävästi. Kuljin monen kalakojun ohi, 
niissä myytiin kalasta tehtyjä valmisaterioita tai kalasäilykkeitä.
Olin tien päässä  ja edessäni oli viimeinen koju, siinäkin myytiin kypsytettyä kalaa.
Olin hakemassa tuoretta kalaa. Saako täältä kalamarkkinoilta tuoretta kalaa, kysäisin.
Juu, se on meillä auton kylmätilassa. Minulle haettiin iso siika.
Ostin vielä Alavieskassa kasvatettuja varrellisia valkosipuleita.
Näitä suomalaisia valkosipuleita olen kaivannut jo monta vuotta.
Luulin, että meillä ei kukaan niitä viljele, Olin erehtynyt.

Ja nyt ruokaan. Paistoin siikafileet ja perkuujätteet keitin kalaliemeksi
huomista siikakeittoa varten.  Pilkoin valkosipulin vartta liemipohjaan.
Fileille valmistin katkarapukastikkeen.

Siikafileet katkarapukastikkeella
Katkarapukastike
Ota katkaravut pakasteesta sulamaan huoneenlämpöön muutamia tunteja ennen ruoanlaittoa.
1 pieni sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
voita kuullottamiseen
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl kasvislientä ja 2 dl ruokakermaa
1 ps/180 g katkarapuja
2 rkl tilliä silputtuna
2 rkl puristettua sitruunamehua
Silppua sipulit. Kuumenna voi pannulla ja kuullota sipulisilppua muutama minuutti.
Lisää vehnäjauhot ja jatka kuullottamista.
Kaada sekaan kasvisliemi ja ruokakerma. Vispaa tasaiseksi.
Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 8 minuuttia.
Lisää valutetut katkaravut ja anna kiehahtaa 1-2 minuuttia.
Lisää silputtu tilli ja puristettu sitruunamehu. Tarkista maku.
*
Fileoi ehjä siika ja leikkaa fileet pihveiksi. Jätä nahka, vaikka et
söisikään sitä. Fileet pysyvät paremmin kuosissaan paiston aikana.
Mausta fileet hienolla merisuolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Anna olla huoneenlämmössä noin 20 minuuttia. Lisää pannulle voita ja rypsiöljyä. Anna voin tiristä hiljaiseksi ja
nosta fileet pannulle nahkapuoli ylöspäin  Paista fileet molemmin puolin.
*
Lisukkeeksi kypsensin spelttijyviä ja hunajaporkkanoita.
Katkarapukastike sopi mainiosti fileille.

4 kommenttia:

  1. Herkullisen näkäinen annos! Monissa kaloissa toki nahka jätetään...kai, eikä sitä syödä kuin jossain silakassa tms. Mutta esim. siika ei pysy helpostikaan kasassa, joten nahka valmistuksen aikana on siinä a ja o.

    Me muuten syömme ihan oikeasti kalaa kaksi kertaa viikossa;)

    VastaaPoista
  2. Onpas taas herkullinen annos. Kalamarkkinoilla on aina hyvä tunnelma ja hyviä tuotteita. Tänä vuonna jäi markkinat väliin.

    VastaaPoista
  3. Mekin yritämme syödä kalaa säännöllisesti mutta emme aina kahdesti viikossa ja sitten jonain viikkona voi mennä jatkuvasti, herkullisen näköinen annos.

    VastaaPoista
  4. Leena L,
    Meille on vakiintunut tapa kalaa kaksi kertaa viikossa joskus kolmekin. Nytkin tulee tuplat, kun keitän huomenna siikakeittoa.
    Fileen nahkaa on tullut syötyä. Se paistuu rapeaksi ja on ihan hyvää. Riippuu aina siitä, miten kala on suomustettu.

    Annek,
    Lauantaina D:n kanssa kuljettiin kalatorille, ei meinannut millään löytyä tuoretta kalaa. Luulisi, että tuore kala olisi pääroolissa ja kalastajat kilvan olisivat myymässä, vaan ei ole niin.

    Sarppu,
    Kiitos.
    Kala on niin kevyttä ja hyvää ruokaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.