lauantai 21. syyskuuta 2013

Jauhelihakastike ja Hessburgerin pihvi salaatilla

Meillä oli tänään pieniä vieraita. Vierailu alkoi jo eilen, olivat yön ja tänään iltapäivällä
veimme heidät kotiinsa. Oli ilo viettää aikaa lasten kanssa.
Lounaaksi tänään valmistin heille mieliruokaa perunasosetta ja jauhelihakastiketta.  
Perunasose ei ollut aivan muusia, koska soseutin perunat nuijalla ja lisäsin notkistamiseen voita.
Naudanjauhelihasta  (10%) valmistin jauhelihakastikkeen.
Siinäkin poikkesin perinteisestä tavasta. Sipulia en käyttänyt ja
vehnäjauhot paahdoin kuumalla pannulla ilman rasvaa, lisäsin kasvisliemen
ja ruskistetun, maustetun  jauhelihan, lopuksi kermatilkka.  Kastikkeeseen tuli paahteisen täyteläinen maku.
Mausteina ruususuola, maustepippuri ja paprikajauhe. 

Otin kuvan kastikkeesta  perunasoseella.
Tämä on lounaalta jäänyt annos.
















Hessburgerilla
Hetki sitten kävimme kaupungilla ja
päätimme käydä Hesellä. 
Valitsin pihvin salaatilla, kastike  aurajuustokastike. Kuva ohessa.
Olin aika innostunut siitä, että hampurilaispaikassa saa ns kevyempää versiota. Tosin pihvin päällä on pekonia. Sen jätin syömättä. Itse asiassa siinä maistui vanha rasva. 
Annos ei ollut sitä mitä olin odottanut. 
Tässäkin on keskuskeittiöllä epäonnistuttu. Lopputulos ei vastaa tuotekuvaa herkullisuudellaan. Pihvi on liian ohut, itseasiassa annokseen kuuluu kaksi pientä ohutta pihviä. Ohut pihvi on päässyt kuivumaan, jolloin maku kärsii ja pihvissä maistuu suola voimakkaasti. Tämä ei ole paikallisen myymälän asia, vaan ketjun keskuskeittiön moka. Salaatti on tyypillinen,  huoltamoiden ja pikkuruokaloiden salaatti. Kovia jäävuorisalaatin lohkoja ja kurkkuviipaleita. Edellisestä käynnistäni hampurilaispaikassa on kulunut viisi vuotta ja nyt taitaa kulua seuraavaan käyntiin ikuisuus. 
Ihmettelen Salmela-dynastian välinpitämättömyyttä ruoan suhteen. Kehittäminen on hyvä asia, mutta pitää varmistua lopputuloksesta. Hyvää ruokaa on kai se päämäärä, johon tulisi kaikkien pikaruokaloiden
pyrkiä. Se ei ole rahasta enää kiinni, vaan asiakkaiden arvostamisesta.

2 kommenttia:

  1. Olen tuosta Hese muonasta aivan samaa mieltä. Yritänkin kaupunkireissulla aina etsi sellaisen ei ketjupaikan, josta saa mahdollisimman omaleimaista ruokaa.

    VastaaPoista
  2. Sarppu,
    Käymme pikaruokaloissa erittäin harvoin, hampurilaispaikoissa vielä harvemmin. Kerran viidessä vuodessa.
    Nyt tuli kokeiltua, sysäys tuli telkkarimainoksesta.
    Ajattelin, että onkohan annokset parantuneet. Mielestäni ovat menneet alaspäin.
    Eivätkä vastaa laadun ja koostumuksen tasolla pyydettyä hintaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.