perjantai 7. joulukuuta 2012

Lohileipiä ja juustoja

Itsenäisyyspäivä hurahti "askartelukerhossa",
mutta illaksi kotiuiduin hyvissä ajoin ennen linnanjuhlaa.
Olin varannut kuohuvaa valkoviiniä, kylmäsavulohta,
brie- ja sinihomejuustot lisukkeineen.
Juuri sopivaa syötävää television katselun lomaan.
Sytytin ikkunoille kynttilät, kuten perinteeseen kuuluu.

Kylmäsavulohileivät
Saaristolaisleipä sopi erinomaisesti lohelle.
Leikkasin viipaleista kolmiot. Sipaisin kevyesti oivariinia.
Seuraavaksi rucolaa, kylmäsavulohta ja lopuksi persiljaa.
Valkoviinin kanssa maistuivat herkulta.

Juustoja marja-aroniahyytelön ja luumujen kera

Jälkiruokana  maistuivat brie- ja sinihomejuustot.
Lisukeiksi valitsin tällä kertaa omatekoista 
marja-aroniahyytelöä - ohje löytyy täältä
Sopi briejuustolle hyvin.
Sinihomejuustoa varten puolitin tuoreita luumuja.

Huomenna valmistan lounaan isommalle porukalle.
Toivottavasti ehdin myös kuvaamaan sen.

2 kommenttia:

  1. Tuollaisia herkkuja olisin mielelläni syönyt linnan juhlia katsellessa. Erityisen ihania nuo kylmäsavulohileivät, kokeiluun menee!

    VastaaPoista
  2. Pientä, mutta herkullista ja helppoa. Sekin on paikallaan aina silloin tällöin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.