keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Vaalea marja-aroniakääretorttu ja tumma rukiinen vadelmatorttu

Tapaninpäivänä tarjosin vieraille kahvin kera
vaaleaa ja tummaa kääretorttua.
Vaaleassa torttupohja oli perinteinen, mutta täyte oli  ainakin minulle
uusi kokemus. Käytin täytteenä marja-aroniahyytelöä,
joka on sopivan täyteläistä eikä liian makeaa.
Hyytelön keitin syksyllä veljeni puutarhasta poimituista aronioista. 
Ohje löytyy säilöntä osiostani.
Tumma kääretorttu oli haasteellinen, käytin ruisjauhoja ja hieman
kaakaojauhoa. Ensi kertaa leivottuna ruisjauhojen leivontaominaisuudet yllättivät. 
Pohja oli todella pehmeää ja lopputulos ei ollut ulkonäöllisesti huoliteltu.
Kääretortun maku oli kuitenkin hyvä. Vadelmat olivat kesän satoa läheiseltä
vadelmatarhalta. Sulaneet vadelmat pääsivät sellaisenaan täytteeksi,
ripsautin vain hieman sokeria mukaan.
Lopuksi vielä sananen joulutortuista, ne on leivottu Myllyn Paras voitaikinasta
ja täytteenä on siskoni puutarhan luumuista keittämäni hillo.

Vaalea marja-aroniakääretorttu

Pohja
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää siivilän läpi vehnäjauhot, joihin
on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita jauhot lastalla munaseokseen.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattulle uunipellille.
Kypsennä 225-asteessa noin 10-12 minuuttia.
Kumoa sokerilla päällystetylle leivinpaperille.
Anna jäähtyä hetki. Levitä pinnalle noin 2 dl aroniahyytelöä tmv.
Rullaa ja anna vetäytyä kylmässä. Siivilöi pinnalle tomusokeria.

Tumma rukiinen vadelmakääretorttu

Pohja
4 kananmunaa
1 1/2 dl ruokosokeria
1 1/2 dl ruisjauhoja
1/2 dl kaakaojauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte
200 g philadelphia tuorejuustoa
1/2 dl kermaa vaahdotettuna
5 rkl tomusokeria
4 dl sulaneita pakastevadelmia rikottuna + sokeria


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Lisää seos siivilän läpi vaahtoon.
Sekoita lastalla munaseokseen.
Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille.
Kypsennä 225-asteessa noin 7-10 minuuttia.
Kumoa sokerilla päällystetylle leivinpaperille.
Anna jäähtyä hetki.
Sekoita philadelphiajuusto ja tomusokeri tasaiseksi ja lisää kermavaahto.
Levitä vadelmasose torttulevylle. Ripottele pinnalle hieman sokeria.
Levitä päälle juustokermaseos.
Rullaa ja anna vetäytyä kylmässä.

Joulutortut 
Valmis voitaikina (Myllyn Paras) ja itsetehty luumuhillo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.