sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Vohvelikakku

Eilen jälkiruoaksi kokosin vohvelikakun.
Vohveleita olemme kaikki tehneet erilaisilla ohjeilla.
Eilen toteutin vohvelit näin.
Täytteet löytyivät pakasteesta ja hilloa jääkaapista.

Vohvelikakku

4 munaa
2 dl kermaviiliä
2 dl kylmää kivennäisvettä
2 rkl voisulaa
1 tl ruususuolaa
1 rkl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita märät aineet keskenään.
Siivilöi kuivat aineet märkien sekaan.
Vatkaa taikina kuohkeaksi. Anna turvota noin 5 minuuttia.
Voitele vohvelipannu ja napsauta kuumenemaan.
Paistaminen onkin yksinkertaisen helppoa vohveli kerrallaan.
Kokoa vohvelit jäähtyneinä yksi kerrallaan kakuksi.
Vaahdota vajaa 2 dl kermaa, 2 tl vaniljasokeria ja puolikas mascarponerasiasta.
Sivele mansikkahilloa vohvelille, lisää mukaan soseutettua pakastemansikkaa ja
vaaleita vadelmia sekä kerros kermamascarponevaahtoa.
Jatka halutun korkuiseksi. Lopuksi pinnalle vaahtoa, mansikoita ja vadelmia.

Iloista joulunodotusta ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.
Ensimmäinen amaryllis avasi kukkansa eilen. 

2 kommenttia:

  1. Onpas herkullinen 'torni'. Letut sopivatkin pakkaspäivään. Amaryllis on suosikkikukkani, kaunis kukka.:)

    VastaaPoista
  2. Melody,
    Torni on herkullinen täytteineen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.