sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Papusalaattia juhlan jälkeen

Säät suosivat juhannusta. Oli aurinkoista ja lämmintä, joten juomille oli käyttöä. Kasvisten ja makkaran grillaus toteutettiin uunissa. Tämän kesän ensimmäiset porkkanat ja punajuuret grillautuivat maukkaiksi. Sivelin pintaan hieman oliiviöljyä, ripautin merisuolaa ja porkkanoille basilikaa ja punajuurille mustapippuria. Makkaran grillaus tapahtui perinteisen "reseptin"  mukaan. Tänä iltana keräsin kaapista salaattiainekset ja papuja, joita on aina pahan päivän varalla kaapissa. Niistä syntyi ruokaisa salaatti.

Papusalaatti

tammenlehtisalaattia
salanovasalaattia
kesäkurpitsaa
kurkkua
kesäsipulia

Kastike: oliiviöljyä, omenaviinietikkaa, sokeria, suolaa, mustapippuria
vaaleita papuja sekoitus
tomaatteja
Revi salaatit kulhoon. Silppua kesäsipulit ja niiden varsia. Suikaloi isoiksi suikaleiksi kesäkurpitsaa. Viipaloi kuorittua kurkkua. Sekoita ainekset. Sekoita kastike sakenevaksi ja ripottele sekoittaen salaattiin. Huuhtele pavut ja nosta ne salaatin keskiöksi. Viipaloi mukaan tomaattia. Tarjoa patongin kera.
Mansikka-kermakakku oli jo syöty ja mansikkasamppanja juotu. Uusi keskikesän viikko alkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.