sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Vadelma-mustikkapannacotta

 Pannacottaa tein tänään uudella tavalla. En tarvinnut liivatetta eikä
hyytelösokeria. Raaka-aineetkin muuttuivat hieman. Hyvää ja raikasta oli lopputulos.

Pannacotta mustikoilla ja vadelmilla   
3 1/2 dl rasvatonta piimää
1 1/2 dl kermaa
1 vaniljatanko 
2 tl vaniljasokeria
3 rkl  perunajauhoja + tilkka kylmää vettä
annosten päälle hienoa sokeria
mustikoita ja vadelmia puolittain sulatettuna
hunajaa
Mittaa kattilaan piimä ja kerma, lisää mukaan vaniljasokerit
Kiehauta. Sekoita perunajauhot veteen ja sekoita kiehuvaan seokseen.
Anna poreilla minuutin verran.
Annostele jälkiruokakulhoihin. Ripottele pinnalle sokeria.
Nosta jäähtyneinä jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
Lisää pinnalle ennen tarjoilua kohmeiset mustikat ja vadelmat.
Lisää marjoille hunajaa.

Nämä annokset saavat seistä hetken aikaa huoneenlämmössä ennen nauttimista.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi.