torstai 23. huhtikuuta 2015

Metvursti-kaalipiirakka

 Tein pitkästä aikaa suolaisen piirakan. Käytin pakasteesta torttutaikinan
piirakkapohjaksi. Täytteitä löytyy aina yhden piirakan verran.
Valitsin metvurstia, varhaiskaalia ja suippopaprikaa. Lisäksi raejuustoa ja rucolaa.

4 annosta

4 levyä pakaste torttutaikinaa
50 g meetvurstia pienittynä
vajaa puolikas varhaiskaalista (pieni) pienittynä
1/2 suippopaprikaa suikaleina
3/4 prk/300g  raejuustoa
ruususuolaa, mustapippuria, 2 rkl siirappia
päälle rucolaa

Anna levyjen sulaa noin 10 minuuttia. Voitele vuoka rypsiöljyllä.
Kauli levyt kevyesti. Levitä ne suorakaidevuokaan. 
Esipaista pohjaa 225-asteessa noin 10 minuuttia.
Levitä pohjalle metwurstikuutiot. Hienonnettu kaali.
Mausta suolalla, mustapippurilla ja siirapilla.
Levitä paprikasuikaleet ja raejuusto.
Paista 225-asteessa noin 25 minuuttia
Levitä pinnalle rucolaa.
 
 Levitä rucolaa lautasille ja nosta päälle piirakkapala. 
Lisäsin mukaan vielä terttutomaattilohkoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.