keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Runsaat salaatit- kirja ja yksi kirjan salaateista

 Olin onnekas ja voitin Leena Lumin blogiarvonnassa Runsaat Salaatit-kirjan. Tähän kirjaan
ihastuin jo siinä vaiheessa, kun Leena arvioi kirjaa blogissaan.  Aikomukseni oli
ostaa kirja, salaatithan ovat herkkujani. En ehtinyt toteuttaa ostostani, kun huomasin
Onnettaren jo minua suosineen.
 Olen selaillut ja lukenut kirjaa jo muutamaan kertaan.
Nyt alkaa toteuttamisvaihe, ohjeet ovat herkullisia  ja mikä parasta, monet ovat kokonaisia 
aterioita. Erikoisesti lohisalaatit kiinnostavat  ja munakoisosalaatti
halloumijuuston kera
Julkaisen tähän yhden kirjan salaattiohjeen. Saatte hieman tuntumaa mistä on kyse.
 En ole vielä kokeillut tätä, mutta sen aika koittaa pian.

Juuresmunakasta, valkohomejuustoa  ja lehtikaalisalaattia

4 annosta
 n 400 g juureksia, esim porkkanaa, juuriselleriä ja palsternakkaa
1 punainen paprika
1 punasipuli
rypsiöljyä
8 kananmunaa
suolahiutaleita
vastajauhettua pippuria
1 dl hienonnettua lehtipersiljaa
n 200 g valkohomejuustoa

Lehtikaalisalaatti
1 endiivi
2 tuoretta viikunaa
25 g saksanpähkinöitä
1/2 punasipuli
5 dl huuhdeltua ja suikaloitua lehtikaalia tai pinaattia
1 dl tuoreita taateleita paloina
3 rkl pähkinä- tai oliiviöljyä
2 rkl kypsytettyä balsamietikka tai balsamicosiirappia
suolahiutaleita
vastajauhettua pippuria

Munakas. Aseta uuni 225-asteeseen. Kuori juurekset ja leikkaa 2x2 cm:n kuutioiksi.
Leikkaa paprika samankokoisiksi paloiksi ja kuori ja hienonna sipulit.
Kuullota vihannekset pehmeiksi öljyssä. Anna jäähtyä.
Vatkaa munat ja mausta suolalla ja pippurilla. Kääntele vihannekset ja persilja sekaan.
Kaada vähän öljyä isoon paistinpannuun, joka kestää uuninlämmön.
Kaada munakastaikina pannuun. Anna munakkaan jähmettyä liedellä
matalalla lämmöllä sekoittamatta.  Laita viipaloitu juusto päälle, 
kun munakas alkaa jähmettyä. Aseta munakas uunin keskiosaan noin 8 minuutiksi.
Leikkaa munakas paloiksi ja tarjoa salaatin kanssa.

Salaatti  Jaa endiivit lehdiksi. Leikkaa viikunat lohkoiksi. Riko pähkinät 
pienehköiksi paloiksi. Kuori ja viipaloi sipulit.
Kokoa lehtikaali tai pinaatti ja endiivit isolle vadille. Annostele loput ainekset
niiden päälle. Pirskota päälle öljy ja etikka ja mausta suolalla ja pippurilla.

Tämä kirjomani tyyny toimi kuvausalustana.
*
Caroline Hofberg - Runsaat salaatit
Valokuvat Tia Borgsmidt
Suomentanut Katja Tiilikka
Kustannusosakeyhtiö Otava

2 kommenttia:

  1. Salaatteja pitäisi kokeilla, kuulostavat herkullisilta. Ja tuo sinun tyynykirjonta on todellinen helmi, upea!

    VastaaPoista
  2. Minä tykkään näillä helteillä syödä salaatteja. Taas tänään tein salaattia.
    Tulossa on vielä yksi unikkotyyny lisää.
    Suunnittelin jo joulutyynyä, kun noita tyynypusseja riittää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.