lauantai 19. heinäkuuta 2014

Mansikka-lemon curdkääretorttu

 Tänään täytin kääretortun lemon curdilla ja mansikoilla
Hyvin sopivat keskenään. Lemon curdia sopii sipaista aika ohuesti,
ettei se valtaa mansikoiden suhteellisen mietoa makua.

Surffailin myös Nanson nettikaupassa ja ostelin Minna Sillanpään
suunnittelemia pukuja. Aikaisemmin olen jo ostanut paikallisesta liikkeestä
Katri Niskasen suunnitteleman Seepra-puvun. Aika hyvät alet 50-70 %.
Koko pukupostaus  on luettavissa Arleenan Sanomat-blogistani, linkki sivupalkissa.



Pohja on vanha tuttu, mutta kertaanpa sen tässäkin.
4 munaa ja 1 1/2 dl sokeria vaahdotetaan
1 1/2 dl perunajauhoja ja 1 tl leivinjauhetta sekoitetaan
seos siivilöidään munavaahtoon ja nostellaan lastalla tasaiseksi taikinaksi.
Levitetään leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Paistetaan 225-asteessa 10 minuuttia.
Kumotaan sokeroidulle leivinpaperille. Annetaan jäähtyä.
Levitetään päälle lemon curd (ohuesti) ja lopuksi haarukalla soseutetut
 ja sokerilla maustetut mansikat. Kääritään ja nostetaan jääkappiin.
Päälle siivilöidään tomusokeria. Leikataan viipaleiksi ja päälle nostellaan 
vaahdotettua kermaa ja viipaloituja mansikoita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.