sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Mehevä jauhelihamurekevuoka

Tänään aikomukseni oli tehdä perinteinen jauhelihamureke.
Selailin kuitenkin jauhelihaohjeita ja pysähdyin  Makuja-sivulle.
Siellä oli mehevältä ja mausteiselta kuulostava erilainen jauhelihamureke,
joka kypsytetään uunivuoassa laatikkoruokien tapaan.
Ihastuin oitis tähän  eteläafrikkalaiseen jauheliharuokaan.
Toteutin sen, tosin pienin muutoksin. Meillä ei ollut maitoa, joten sovelsin 
nesteet ruokakerman (10%) ja veden kombinaatiolla.
Aprikoositkin jäivät pois, se ei kuitenkaan haitannut lopputulosta.
Ja ohjeessa on muutoksia myös mausteiden ja joiden muidenkin ainesten kohdalla.
Lisukkeeksi keitin riisiä ja porkkanoita samassa kattilassa.  
Alkuperäiseen versioon tuplasin ohjeen, koska jauhelihaa oli 750 g.

Mehevä jauhelihamurekevuoka
750 g naudanjauhelihaa 10%
1 1/2 dl ruokakermaa ja 3 dl vettä
2 viipaletta vaaleaa leipää
2 rkl ruokaöljyä
 1 iso hopeasipuli silputtuna
4 valkosipulinkynttä silputtuna
2 rkl currya, 3 tl suolaa, 2 tl cajunmaustetta, 1 tl chilipippuria
1 dl kuorittuja manteleita rouheena
1 dl rusinoita
1/2 sitruunan mehu
2 kananmunaa
1 tl kurkumaa
1/2 prk ranskankermaa, tilkka vettä
parmesaanijuustoraastetta 
ruokaöljyä vuoan voitelemiseen
päälle tuoretta persiljaa
Pane leipäviipaleet kulhoon ja kaada päälle ruokakerma-vesiseos.
Anna turvota 15 minuuttia. Sekoita tasaiseksi.
Hienonna sipulit. Kuumenna öljy pannulla kuumaksi.
Kuullota sipulisilppua noin 2-3 minuuttia. Sekoita mukaan
curry, suola, chilipippuri, cajunmauste. Kuullota vielä minuutti.
Sekoita jauheliha, sipuli-mausteseos, mantelirouhe, rusinat,
sitruunamehu. Sekoita kananmunat ja kurkuma  leipäseokseen ja sekoita
seos jauhelihan joukkoon tasaiseksi.
Voitele uunivuoka, kumoa taikina vuokaan. Tasoita pinta  ja levitä
päälle ranskankerma-vesiseos. Ripottele pinnalle parmesaaniraaste.
Paista mureke uunin 175-asteessa noin 50-60 minuuttia. 
Ripottele pinnalle tuoretta persiljaa.
Tarjoa keitettyjen riisin ja porkkanan kera.

2 kommenttia:

  1. Takuulla herkullista ja antaa mahdollisuuden varioida loputtomasti! Olen nyt niin pudonnut smetanaan, että sitähän ei tiedä vaikka...;)

    Nyt juuri on laatikkoruokien ja soppien aika.

    VastaaPoista
  2. Leena L,
    Tänään syötiin loput jauheliherkusta, se oli todellakin hyvää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.