sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Sienimuhennos ja uuniperunat

Loput, lauantaina poimitut, sienet valmistin tänään 
sienimuhennokseksi. Kypsensin lisukkeeksi isot uuniperunat.
Sienet sopivat perunan kanssa hyvin.
Salaatin kokosin pehmeästä friseestä ja rucolasta. Mukaan pilkoin paprikaa ja
varsiselleriä. Päälle ripsauttelin merisuolaa ja mustapippurirouhetta.
Lopuksi kylmäpuristettua oliiviöljyä. Makuyhdistelmä toimi 
kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Jälkiruokia valmistin eilen tyrnistä ja tänään puolukoista.
Kirjoitan niistä lähiaikoina erikseen.

Sienimuhennos ja uuniperunat
1/2 l metsäsieniä (tatteja, haperoita) pilkottuina
1 iso keltasipuli pieninä kuutoina
1 valkosipulinkynsi murskattuna
20 g voita
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl rasvatonta maitoa ja 1 dl kermaa
suolaa ja mustapippuria
Kuumenna pannu ja anna voin sulaa kuohuvaksi.
Paista sieni/sipuliseos pannulla.
Sekoita jauhot kermamaitoon. Lisää sekoittaen pannulle.
Hauduta 10-15 minuuttia. Mausta.
*
Pese isokokoiset perunat erittäin hyvin.
Pistele perunoihin reiät haarukalla.
Kypsennä uunin  225-asteessa noin tunti.
Tee ristiviillot perunoihin ja vedä ne auki.
Sujautin perunoiden sisään kapriskastiketta,
jota oli jäänyt perjantain lohiruoasta.
Perunat maistuvat ilman kastikettakin tai voinokareella. 
 

2 kommenttia:

  1. Sienimuhennos on todella hyvää,etenkin metsäsienistä. Itsekin tänään tein sienimuhennosta,osterivinokkaista,ja tulihan siitä ihan hyvää mutta metsäsienistä varmaankin tulee enemmän makua.

    VastaaPoista
  2. Kyllä minustakin metsäsienet ovat aromikkaampia kuin viljellyt. Tosin metsäsienissä on myös mietoja sieniä.
    Esimerkiksi kangas- ja nummitatit ovat mietoja verrattuna muihin tatteihin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.