tiistai 3. syyskuuta 2013

Kukkakaali-herkkusienikeitto

Tänään pidin keittopäivän. Kukkakaali oli jääkaapissa viikonlopusta asti
odottamassa vuoroaan. Olin ostanut myös herkkusieniä siinä uskossa, että en löydä
sieniä metsästä. Vaan sieniä löytyi ja herkkusienet pääsivät vasta nyt
keittoon mukaan. Tosin ne ovat aika mietoja keitossa ja lisäksi ne
samentavat keiton värin epämääräisen harmaaksi. No sehän ei vaikuta makuun,
mieto sienen maku maistui kyllä keitossa.

Kukkakaali-herkkusienikeitto
n 300 g herkkusieniä puhdistettuna ja paloiteltuna
2 rkl voita, suolaa ja mustapippuria
Kuullota sieniä ensin kuivalla pannulla, lisää voi ja jatka kuullottamista
kunnes sienet ovat imeneet voin itseensä. Mausta ja jätä odottamaan.
n 500 g huuhdeltu kukkakaali pilkottuna kukinnoiksi
1 isohko keltasipuli silputtuna
öljyä ja voita
7 dl kasvislientä
1 dl kermaa, suolaa, mustapippuria, paprikaa
päälle rucolaa ja vuohenjuustoviipaleita
Kuullota kattilassa n 5 min. sipulisilppua ja kukkakaalilohkoja
Lisää kasvisliemi ja anna kiehua noin 10 minuuttia. Lisää herkkusienet.
Soseuta keitto  ja nosta liedelle anna kiehahtaa.
Lisää kerma, ripaus suolaa, mustapippuria ja paprikajauhetta. Kiehauta.
Tarkista maku. Nosta annoksille rucolaa ja vuohenjuustoviipaleita.

*
Olin eilen poimimassa variksenmarjoja. Ajattelin käyttää ne tuoreeltaan
aamiaisjogurtissa. Kurkkasin Wikipediasta mitä variksenmarjoista sanotaan.
Variksenmarjan maku on mieto eikä siitä saada paljoa mehua, mutta yhdessä mustikan, juolukan tai mustaherukan kanssa se sopii hyvin mehuihin, viineihin, marmeladeihin ja muihin marjaruokiin. Variksenmarjat sisältävät runsaasti vitamiineja ja kuituja ja niiden kokonaisflavonoidimäärä on suurempi kuin millään muulla kotimaisella marjallamme. Pohjoisen kansoille variksenmarja on ollut kautta aikojen tärkeä C-vitamiinin (11 mg/100 g) lähde ja mauste.
Marjoista saadaan violettia väriä lankojen värjäykseen.
Nimestä huolimatta varis ei syö variksenmarjoja, kanalinnuille marjat kyllä kelpaavat.
   Kuulostaa hyvältä ja terveelliseltä, ja vielä riittää kolmelle aamiaiselle marjoja.
Aamiainen, turkkilaista jogurttia, puolukoita, ripaus luomuruokosokeria,
variksenmarjoja, mukana myös juolukoita. Päällä paahdettua pellavansiemenrouhetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.