lauantai 29. joulukuuta 2012

Kinkkumuffinsit ja savunieriäleivät

Tänään leivoin pientä suolaista kahvipöytään.
Ensin ajattelin tehdä kinkkupiirakan, mutta vaihdoinkin
ajatukseni hieman pienempään ja kevyempään.
Valmistin mehevät kinkkumuffinsit.
Kun olin ostanut savustetun nieriän, päällystin saaristoleivät 
nieriällä ja smetanalla.

 Kinkkumuffinsit   

2 kananmunaa
1/2 dl oliiviöljyä
1 dl rasvatonta maitoa ja 1 dl kermaa
100g kinkkua suikaleina
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl meiramia
ripaus muskottipähkinää
1/2 tl mustapippurirouhetta
1 tl ruususuolaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Pinnalle
100 g philadelphia tuorejuustoa + tilkka kermaa
paprikajauhetta, mustapippuria, ripaus suolaa
kirsikkatomaattia ja tuoretta basilikaa

Sekoita kananmunat, öljy ja kermamaito sekaisin. Sekoita kuivat aineet.
Suikaloi kinkku. Sekoita munaseos, kuiva-aineet ja kinkku tasaiseksi taikinaksi.
Nostele taikina 10:een muffinsivuokaan.
Paista 180-asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä.
Notkista tuorejuusto kermalla ja lisää joukkoon mausteet.
Levitä tuorejuusto muffinsien pintaan. Puolita kirsikkatomaatit.
Koristele muffinsit tomaattipuolikkailla ja basilikanlehdillä

Savunieriäleivät
Voitele levitteellä saaristolaisleipäviipaleet. 
Levitä savunieriää leiville.
Lisää pinnalle mustapippurilla maustettua smetanaa.
Silppua pinnalle kesäsipulin vartta ja lopuksi persiljaa.

3 kommenttia:

  1. Nuo savunieriävoileivät näyttävät niin houkuttelevilta!

    VastaaPoista
  2. Kinkkumuffinssit - hyvä, että tulil puheeksi :D nehän ovat tosiaan paljonkin kevyempiä kuin monet piiraat. Jotain tuota ajatusta mukaellen voisi kehittää vaikka huomista ajatellen ja ihan niinkuin Yaeliniakin houkuttelevat leivät herahti minullakin vesi suuhun... Tiedä häntä vaikka vielä joutuisi tuollaisen saaristolaisleivän tekemään, onhan tässä vielä loppiainenkin tulossa...

    VastaaPoista
  3. Yaelian,
    Nieriä on meillä ykköskala muodossa ja toisessa.

    d-malli,
    Kinkkumuffinsit olivat aika kevyitä varsinkin, jos piirakkaan vertaa.
    Nopeita tehdä ja parhaita heti syötäväksi.
    Saaristolaisleipä taas sopii kalan kanssa mielestäni hyvin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.