perjantai 22. toukokuuta 2009

Ruiskuorrutetut Wallenbergin pihvit


Jauheliharuokana ehkäpä parasta ovat nämä pihvit. Pihvit ovat pehmeitä ja ruiskuorrutuksen ansiosta meheviä. Kimmokkeen näiden valmistamiseen sain MTV3:n FooDoo-ruokaohjelman Alexilta. Moneen vuoteen en ollut muistanut valmistaa näitä pihvejä. Hyviä olivat. Nyt eivät unohdu, kun saan talteen ne tänne blogiarkistoon. Sen verran varioin ohjetta, että käytin 5%:n ruokakermaa puolet ja puolet kuohukermaa. Samoin maustesekoituksen tein itse.




Ruiskuorrutetut Wallenbergin pihvit (6 pihviä)


400 g naudan jauhelihaa vähärasvaista
2 keltuaista
2 tl suolaa
ripaus muskottipähkinää
ripaus neilikkaa
2 tl maustepippuria
1 dl ruokakermaa 5%
1 dl kuohukermaa
2 siivua kuivattua ruisleipää





Sekoita jauheliha, keltuaiset ja mausteet. Sekoita kermat ja lisää ne taikinaan norona kevyesti sekoittaen. Ruisleipäviipaleet olivat kuivuneet pari päivää.Poista tarvittaessa kovat kuoret. Murenna muruksi. Käytin myös ruisnäkkäriä joukossa. Pyöritä taikinasta pulleat pihvit. Kieritä ne ruismuruissa. Paista miedolla lämmöllä kypsiksi.
Näiden klassikkopihvien seuraksi sopii perinteinen perunamuusi ja vihreät herneet.

torstai 21. toukokuuta 2009

Mehevä omenapiirakka




Tänään on tulossa odotettuja vieraita. Juuri heitä ajatellen tein nopean ja mehevän omenapiirakan. Tämä on paras omenapiirakkani.

Kuvassa ei kuki omenapuu, vaan kirsikkapuu. Mukavaa viikonloppua, joka alkaa helatorstain heleässä kevätsäässä. Näyttää olevan jo vihreää kaikkialla.



Omenapiirakka

200 g margariinia sulatettuna
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 muna
1 dl omenamehua (appelsiini)
1 tl leivinjauhetta
Täyte
4-5 omenaa
kanelia ja vaniljasokeria





Sekoita sulatettu rasva, sokeri ja vehnäjauhot murumaiseksi. Ota taikinasta erilleen 1 dl pinnan koristeluun. Sekoita taikinaan muna, appelsiinimehu (omena-), leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan, halkaisija n 25 cm. Kuori omenat, poista siemenkodat ja viipaloi. Lado taikinan pinnalle. Ripottele pinnalle kaneli-vaniljaseos ja murustele lopuksi taikinamurua. Paista uunin keskiosassa 200-asteessa n 25 minuuttia.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Jauhelihakastike pastalle

Tavallista tavallisin on jauhelihakastike. Sitä on varmasti valmistettu joka kodissa. Myös niissäkin, joissa ei syödä lihaa. Silloin jauheliha korvataan soijarouheella ja kastikkeen nimi taitaa olla soijarouhekastike. Nyt valmistin siis jauhelihasta tavanomaiseen tapaan kastikkeen vain hieman muuntaen.

Jauhelihakastike pastalla

300 g jauhelihaa
1 iso sipuli
öljyä
maustepippuria sopivasti
suolaa
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
1 dl tomaatti/vuohenjuustokermaa





Kuullota silputtu sipuli öljyssä. Lisää jauheliha, anna ruskistua hetki. Lisää maustepippuri ja suola. Kypsennä ja lisää tomaattipyree, kypsennä sekoittaen. Lisää joukkoon vehnäjauhot sekoittaen hyvin. Lisää vesi ja anna hautua miedolla lämmöllä. Lisää ruokakerma ja anna hautua hetki. Tarkista maku. Tarjoa pastan kera.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Herkullinen raparperipiirakka

Raparperia on nyt tarjolla kaupoissa ja toreilla. Puutarhojen aurinkoisilla seinänvierustoilla se on venähtänyt jo poimintakuntoon. Ostin kotimaista lähialueen raparperia ruokakaupan vihanneshyllystä. Oli aika mietoa, joten sopi hyvin piirakan päälle.
Tein munattoman piirakkapohjan ja se olikin yllättävän hyvää. Pohja sopii myös marjojen ja hedelmien pohjaksi. Löysin ohjeen HS:n keskustelupalstoilta, taisi olla vegaanien ohje. Joiltakin osin muuntelin maustamisessa ja sokeria käytin hieman vähemmän.

Herkullinen raparperipiirakka

4,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl soijajauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 dl intiaanisokeria ( tav sokeria)
2 tl vaniljasokeria
sopivasti kanelia
2,5 dl ruokakermaa (kauramaitoa)
150 g margariinia sulatettuna
pinnalle
500 g raparperia paloina
intiaanisokeria ja kanelia ( tav sokeri)



Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Sulata margariini jäähdytä, sekoita ruokakermaan ja yhdistä kuivien aineiden kanssa. Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille.
Kuori ja paloittele raparperit. Levitä ne taikinapohjan päälle. Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia.
Paista uunin keskitasossa 175-asteessa noin puoli tuntia.
Tarjosin mansikkarahkan kanssa. Vaniljakastike ja jäätelö sopivat myös.

lauantai 16. toukokuuta 2009

Broileripihvi vuohenjuustotäytteellä ja kuskus

Vuohenjuusto on hyvä kumppani broilerille. Ruohosipuli on levinnyt aikatavalla pihan kukkapenkissä, joten leikkasin sitä sekä broileritäytteeseen että kuskusin mausteeksi.
Se sopi oikein hyvin, mietona sitä saa olla runsaasti.

Broileripihvi vuohenjuustotäytteellä ja kuskus

500 g maustamattomia broilerin fileepihvejä
150 g vuohenjuustoa
1 dl ruohosipulisilppua
ripaus mustapippuria
ripaus ruususuolaa
öljyä paistamiseen
kuskus
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
3 dl vettä
2 dl kuskusia
öljyä
vajaa desi ruohosipulisilppua

Huuhtele ja silppua saksilla ruohosipuli. Pehmitä vuohenjuusto haarukalla. Sekoita sekaan sipulisilppu ja mustapippuria. Levitä fileepihvien toiseen puoliskoon vuohenjuustotäyte, käännä toinen puoli täytteen päälle. Painele ja sulje pihvi coktailtikuilla. Ripottele broilerin pintaan suolaa ja mustapippuria.
Paista filee öljytilkassa pannulla kypsäksi. Aloita paistaminen kuumalla pannulla, jotta filee saa kauniin paistopinnan. Jatka paistamista miedommalla lämmöllä. Kypsymiseen menee n 10 minuuttia.

Pihvien paistuessa valmista kuskus. Hienonna sipuli ja valkosipulit. Kuullota niitä pannulla öljyssä. Lisää vesi ja kiehauta. Nosta pannu liedeltä ja lisää kuskussuurimot., lisää myös 4 tl öljyä.
Anna kuskusin kypsyä 3 minuuttia. Sekoita joukkoon ruohosipulisilppu.
Tarjoa broileripihvien kera.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Sieni-tomaattipasta

Pastat ovat maistuvia ruokia ainakin meillä ja niitä tehdään lähes viikoittain. Tänään inspiroin
pastan. Mietin raaka-aineiden kokoonpanon vasta kaupan vihannesosastolla.

Sieni-tomaattipasta (3 annosta)

5 dl fusillipastaa tmv
oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 cm tuoretta chilipalkoa hienonnettuna
6 isohkoa herkkusientä viipaloituina
1 rasia kirsikkatomaatteja puolitettuna
2 rkl tomaattipyrettä
suolaa, mustapippuria
1,5 dl tomaatti-vuohenjuustokermaa
2 rkl maizenaa vaalea suuruste
125 g mozarellapalloja puolitettuna
basilikaa


Keitä pasta ohjeen mukaan. Kuumenna öljy kasarissa. Lisää hienonnetut valkospuli ja chili, kuullota minuutti. Lisää viipaloidut herkkusienet, kuullota hetki. Lisää puolitetut kirsikkatomaatit ja tomaattipyree kypsennä. Mausta. Lisää tomaattivuohenjuustokerma ja tarvittaessa maizenaa. Anna kypsyä pari minuuttia. Lisää lopuksi puolitetut mozzarellapallot.
Valuta pasta ja kaada kastikkeeseen sekoita. Lisää tarjoiltaessa pinnalle basilikaa.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Ohraleipää ja salaattia

Harvoin olen leiponut leipää, sämpylöitä joskus. Kun avasin kuiva-ainesten kaapin, huomasin sinne kertyneiden jauhopussien määrän. Luomuohrajauhoihin osui silmäni, en enää muista mihin tarkoitukseen olin hankkinut nämä jauhot. Niille piti keksiä käyttöä samoin hiivaleipäjauhoille. Hiivaa ei ollut, mutta puolillaan oleva creme fraiche- purkki. Tästä se lähti.

Ohraleipä

2 dl luomuohrajauhoja
2,5 dl hiivaleipäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruususuolaa
3 rkl rypsiöljyä
100g kevyt cremefraichea
1,5 dl rasvatonta maitoa
1 rkl vaaleaa siirappia
Pinnalle
cashew-pähkinärouhetta tmv





Sekoita kaiki kuivat aineet hyvin keskenään. Sekoita öljy, siirappi, creme fraiche ja maito ja lisää seos jauhojen joukkoon. Sekoita nopeasti, mutta älä vaivaa. Jos taikina on kovaa, lisää maitoa.
Nosta taikina kahdeksi nokareeksi leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele pinnalle vähän jauhoja ja painele leiviksi, halkaisija 15-20 cm. Leikkaa taikinapyörällä neljään osaan ja pistele haarukalla. Voitele vedellä ja ripottele pinnalle esim pähkinärouhetta tmv.
Paista uunin keskiosassa 225-asteessa noin 10 minuuttia.


Nauti lämpimänä salaattiaterian kera.
Salaatti lehtisalaattia, paprikaa, kurkkua, kesäkurpitsaa, runsaasti silputtua ruohosipulia. Kastikkeena ripaukset balsamicosiirappia ja oliiviöjyä. Lisäksi italiansalaattia ja raejuustoa.