lauantai 10. tammikuuta 2015

Naudankieltä kapriskastikkeella ja kasviksilla

 Pitkästä aikaa valitsin pääruoaksi naudankielen. Pidämme molemmat
hyvin kypsytetystä kielestä. Vertaan sitä aina fileeseen makunsa ja mureutensa puolesta.
Tänään valmistin kapriskastikkeen ja lisukkeiksi lanttua, porkkanaa, salaattia 
sekä punajuurta ja herkkukurkkuja.  Piparjuuri sopii hyvin tähän ateriaan,
joten ostin piparjuurella maustettua Cantadou-tuorejuustoa.

Kielen kypsentäminen 
Huuhtele hyvin naudankieli ja fiksaa tarvittaessa.
Laita kieli kattilaan ja lisää kylmää vettä sen verran, että kieli peittyy.
Kun vesi on kiehunut, poista pinnalle kertynyt vaahto.
Mausta reippaalla kädellä.
1 rkl kokonaisia mustapippuria ja samoin valkopippuria, 3 laakerinlehteä
3 rkl ruususuolaa, 1 iso sipuli lohkottuna
Keitä keskilämmöllä noin 2 1/2 tuntia, kunnes kieli on kypsää.
Huuhtele kieli kylmällä vedellä, että se jäähtyy ja saat kuorittua nahan pois.
Viipaloi kieli ja pidä lämpimänä.
 Lisukkeet
Kypsiksi kiehautetut lanttu- ja porkkanasoirot.
 Tomaatti- keräsalaatti
Keittämällä kypsennettyä punajuurta  
Herkkukurkkua
Piparjuurituorejuustoa
Kastike
2 dl siivilöityä kielenkeitinlientä
kasvisliemikuutio
2 rkl vehnäjauhoja
3 rkl kapriksia
1 dl kermaa
Kiehauta keitinliemi ja kasvisliemikuutio. Sekoita joukkoon vehnäjauhot.
Anna kiehua viitisen minuuttia. Lisää kaprikset ja kerma.

Tomaatti- keräsalaatti
Huuhdo keräsalaattilehdet.
Leikkaa tomaatit lohkoiksi. Ripottele päälle suolaa, mustapippuria
ja sokeria. Lisää hyvää oliiviöjyä. Anna marinoitua 20 minuuttia..
Nostele tomaatit salaatille. 

2 kommenttia:

  1. Voi mahoton Arleena, täällä tulee nälkä kun hetken aikaa selailee :)))

    VastaaPoista
  2. Kiitos, että kommentoit. On mukava saada palautetta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.