torstai 6. maaliskuuta 2014

Vadelma-valkosuklaamuffinsit

Myöhään eilen illalla leivon  muffinssit.
Piti leipoa jotain suolaistakin, mutta en enää jaksanut
kolmen päivän työduunin jälkeen.
Tänään tarjosin muffinsit ja suolaiseksi tein voileipiä.
Vadelmat ja valkosuklaa ovat kyllä hyvä pari keskenään.
Valkosuklaa makeana on hyvä vastapaino hieman happamalle vadelmalle.

Vadelma-valkosuklaamuffinsit
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
150 g valkosuklaata raasteena
2 kananmunaa
100 g voita sulatettuna
1 dl kermaa
vadelmia n 2 dl
Raasta valkosuklaa, jätä 6 palaa myöhempää käyttöä varten.
Sekoita kuivat aineet ja valkosuklaaraaste keskenään.
Sulata voi. Sekoita kananmunat ja kerma, lisää voisula.
Yhdistä nestemäinen seos kuivaan seokseen kevyesti sekoittaen.
Sulata vadelmia hieman, saavat jäädä kohmeisiksi.
Riko vadelmia hieman ja lisää taikinaan. Jätä osa sivuun odottamaan.
Laita taikina muffinsipaperivuokiin, jotka sijoitin muffinsipellille.
Muffinsseja tulee 12 kpl.  Upota muffinseihin puolikas valkosuklaapala.
Laita päälle pari vadelmaa.
Paista 180-asteessa keskilämmöllä noin 25-30 minuuttia.
Suolaiset saaristolais-kylmäsavulohileivät ja täysjyväpaahtoleivät kylmäsavuhäränpaistilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.