keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Paistetut siikafileet ja suppilovahveromuhennos

Siikafileet houkuttelivat ostamaan ja minäpä ostin.
Myönnän, että yksinkertaista gourmeeruokaa siitä tuli.
Kuivattuja suppiksia on vielä jäljellä, joten oli mistä ottaa.
Tein yksinkertaisen suppilovahveromuhennoksen.
Minusta nämä suomalaiset sienet sopivat hyvin  aidon suomalaisen
siikafileen kanssa. Lisäänpä vielä joukkoon suomalaisen ohraryynin,
kypsensin niistä täyteläisen lisukkeen.

Paistetut siikafileet
Suppilovahveromuhennos
Ohraryynilisuke
  
Laita ohrasuurimot kypsymään. Kiehauta vesi, lisää suola ja ohraryynit.
Keitä pakkauksen ohjeen mukaan noin 20 minuuttia kannen alla, sekoita välillä.
Ruskista noin kymmenisen minuuttia liotetut, valutetut ja pilkotut  kuivatut suppilovahverot
kuumalla pannulla voissa, kunnes neste on haihtunut. Mausta suolalla ja lisää tilkka kermaa. 
Kuumenna voi tiriseväksi pannulla. Lisää murskattu iso valkosipulinkynsi pannulle.
Leikkaa siikafilee annospaloiksi, poista mahdollinen rasva. Mausta suolalla ja
ripauksella valkopippuria. Kypsennä ruskistaen kuumalla pannulla ensin
nahkapuoli alaspäin. Käännä fileet, alenna lämpöä ja.... tässä vaiheessa soi puhelin. ja vastasin
Vedin pannun kokonaan pois kuumalta levyltä ja jatkoin puhelinkeskustelua.
Sen päätyttyä fileet olivat sopivan kypsiä.
Kokosin annoksen kuvassa näkyvällä tavalla.
Nostin mukaan salaattia tomaatteineen ja silppusin mukaan ruohosipulia. 

Punaherukkakeitto ja riisirisotto

Jälkiruoka syötiin jo päivällä. Punaherukkakeittoa ja  riisirisottoa.
Joskus on hyvä jakaa ateriaa kahteen osioon.
Enkä siivilöinyt marjoja pois. Olen aina ihmetellyt minkä takia ne siivilöidään.
Eikös kuorissa ole vielä jäljellä marjojen hyviä vitamiineja ja antioksidantteja.

2 kommenttia:

  1. Kuvittele, mitä ruoka-aatelia me elämme täällä Suomessa kun meistä niin monilla on mahdollisuus kalaherkkuihin kera suppismuhennoksen harva se viikko.

    Ihana jälkkäri!

    VastaaPoista
  2. Olen innokas kotimaisten raaka-aineiden ja ruoan ystävä.
    Yksinkertainen ruoka on vain niin hyvää. Ja se on sitä gourmeeta.
    Punaherukkakeitto oli myös todella hyvää, onneksi saan sitä jäi vielä aamuksi jogurtin kera.
    Ensi kesänä taas sienimetsään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.