maanantai 5. joulukuuta 2011

Vironperän juhlakakku

Tänään leivoin Kylklikki Virolaisen reseptin mukaisen Vironperän juhlakakun. Ohje on julkaistu Makuja-lehdessä ja kakku kuuluu kirjailija Outi Pakkasen kolmen rakakkaimman kakun  joukkoon.
Noudatin ohjetta täysin, paitsi calvadoksen vaihdoin omenamehuun.

Vironperän juhlakakku

1 dl rusinoita
1/2 dl omenatäysmehua tai calvadosta
4 1/2 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
3 dl maitoa
1 1/2 dl pullomargariinia
1 dl omenasosetta
Mittaa rusinat ja calvados/omenamehu pieneen kattilaan. Kiehauta ja nosta liedeltä. Anna rusinoiden turvota 15 minuuttia.
Voitele ja korppujauhota 1 1/2 litran rengasvuoka. Sekoita vehnäjauhot, sokeri, kaneli, neilikka, inkivääri, sooda ja leivinjauhe. Lisää maito, rasva ja omenasose. Sekoita taikina tasaiseksi.  Vältä turhaa sekoittamista, jotta taikina ei sitkisty.
Lisää turvonneet rusinat liemineen. Kaada taikina vuokaan. Paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 50-60 minuuttia.  Jos pinta alkaa tummua liikaa, peitä vuoka loppuvaiheessa foliolla.  Kumoa kakku hetken jäähtyneenä.
 Anna jäähtyä täysin ennen leikkaamista.

Käytin nyt ensimmäistä kertaa Ikeasta ostamaani vuokaa. Vuokaa voi käyttää sekä tasapohjaisena irtopohjavuokana että rengasvuokana. Oletin, että  vuoan kauniit sydänkuviot näkyvät kakun pinnassa, mutta ainakaan tässä kakussa niin ei käynyt. Pinta oli sileän ja vain tarkasti katsomalla kuviot hieman näkyvät. Olen tyytyväinen ostokseeni, tarttumaton ja täyttää kahden erilaisen kakun vuokana tehtävänsä.  

2 kommenttia:

  1. Kaunis kakku ja kuulostaa hyvin herkulliselta! :)

    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  2. Hyvän näköinen, tätä voisi kokeilla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.