keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Pasta ja yrttinen sitruunakastike

Tänään tein pastaa yrttisellä sitruunakastikkeella. Kastike oli niin hyvää, että se jää tehtäväksi vielä uudestaan  ja uudestaan. Käytin kuivattuja yrttejä rosmariinia ja timjamia. Seuraavalla kerralla kokeilen tuoreyrteillä.

Pastaa ja yrttinen sitruunakastike 
 
Laita pastavesi kiehumaan ja kypsennä pasta. Käytin fusillipastaa, joka kierteisenä sopii kastikkeelle.
Kastike
1 sitruunan mehu ja kuoriraaste
2 rkl hunajaa
2 dl kermaa (voit laimentaa maidolla jos haluat)
basilikaa, timjamia
Pese sitruuna hyvin. Purista mehu ja raasta kuori. Laita kattilaan ja lisää mukaan kerma ja hunaja. Kuumenna kiehuvaksi. Kun kastike on hieman paksuuntunut mausta se.
Valuta pasta. Sekoita joukkoon kastike. Rouhaise joukkoon mustapippuria ja sekoita lopuksi mukaan juustoraaste, parmesaania tai vastaavaa.
Annostele pasta. Lisäsin mukaan paistikuutioita ja rapeaa pehmeää friseesalaattia. Sitruunaisen kastikkeen pastalle sopii myös broileri tai kala.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi.