perjantai 30. joulukuuta 2011

Kasvistagine

Sain joululahjaksi  Emile Henryn taginepadan. Tänään kokeilin pataa ja valmistin helpon kasvistaginen suomalaiseen tyyliin itämaisin maustein. Hyvin onnistui keraamisella liedellä, sopii siis sekä liedelle (ei induktio) että uuniin. Huomenna olisi aikomus valmistaa hirvitagine. Pitää nyt muistaa ottaa liha pakastimesta.

Kasvistagine ja raitakastike

2 sipulia
2 porkkanaa
pala lanttua
rypsiöljyä
pieni kukkakaali
2 tl raastettua inkivääriä
2 tl kurkumaa
1 rkl garam masalaa
1 tl suolaa
2 tl hunajaa
4 dl vettä
persiljaa
Kuori ja leikkaa pieniksi sipulit. Kuori ja kuutioi porkkanat ja lanttu. Kuullota kasviksia öljyssä ja anna hautua padassa hetki. Pese ja paloittele kukkakaali. Lisää se pataan sekoittaen. Sekoita mausteet ja lisää pataan. Mittaa mukaan vesi. Anna hautua noin 20 minuuttia miedolla lämmöllä.  Ripottele annoksille persiljaa.
Raitakastike
1/4 kurkku
ripaus suolaa
1 prk ruokajogurttia (maustamaton)
1 tl garam masalaa
Kuori kurkku ja raasta se. Nosta raaste siivilään ja valuta neste pois. Sekoita jogurtti, kurkkuraaste ja mausteet. Nosta jääkaappiin siksi aikaa, kunnes tagine on kypsää. Tarjoa taginen kastikkeena.

Jälkiruoka
Vaniljarahkaa, luomujogurttia, hunajaa, mansikoita ja tyrnimarjoja.

7 kommenttia:

  1. Ihana tuo taginepata! Olen täällä marokkolaisessa kaupassa ihaillut kauniita taginepatoja.

    VastaaPoista
  2. Olen tässä kattellut ja kuolannut tekemiäsi herkkuja. Myös jotain itsekkin kokeillut. Aivan ihana on keittiösikin missä touhuilet:)

    Hyvää Uutta Vuotta sinulle.

    VastaaPoista
  3. Tuo keittiösi näyttää oikein unelmakeittiöltä. Onneksi en ole luonteeltani kauhean kateellinen, ihan vähän kuitenkin. Tässä vaiheessa muuttuisin nim. vihreäksi.
    Onnea uudelle keittiöllesi. Innolla jään odottelemaan uusia kokkauksiasi.

    VastaaPoista
  4. Sain joitakin vuosia sitten samanlaisen padan ja tänään valmistan sillä lammastaginea ;) ihanalta näyttää tuo kasvisversiosikin.

    VastaaPoista
  5. Yaelian,
    Nyt muhii hirvipaisti taginepadassa uunissa. Pata tuntuu oikein hyvältä lahjalta.

    Askartelin itte,
    Kiitos, että olet inspiroitunut kokkailustani. Kiitos vierailuistasi.

    Unelma,
    Keittiö on jo tullut tutuksi, löydän melkein kaikki ensi yrityksellä. Totuttelua se vaatii. Kaappitila väheni entisestä, mutta nyt pitää olla vain järjestelmällisempi.

    Mausteinen Manteli,
    Lammasta minäkin jo suunnittelen jossain vaiheessa tekeväni ja oikein marokkolaisin maustein.

    VastaaPoista
  6. Onko tuo pata kätevä käytössä? Olen himoinnut sitä jo vähän aikaa, mutta epäillyt, tulisiko sittenkään käytetyksi. Marokkolaisessa ravintolassa jokainen sai höyryävän taginen eteensä ja siitä jäi asia kaivertamaan.

    Kaunis keittiö ja hyvää ruokaa!

    VastaaPoista
  7. Katriina,
    Taginepataa käytän myös muunkin ruuan hauduttamiseen kuin vain marokkolaisen. Eli savipadan tapaan, mutta ehkä höyryllä on oma lisänsä kypsyttäessä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.