keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Jauheliha-palsternakkapiirakka

Pitkästä aikaa leivoin suolaista piirakkaa. Käytin siinä 10%:n naudanjauhelihaa,
kasviksena toimi palsternakka. Pohjataikinaan sekoitin spelttijauhoja, ne antavat mukavan 
makeahkon maun. Vehnäjauhoissa on enemmän sitkoa, joten niitä voi halutessaan
 käyttää, puolet ja puolet spelttiä ja vehnäjauhoja. 
Speltin tilalle sopivat grahamjauhotkin.  
Koska meillä tykätään syödä suolaiset piirakat lämpiminä, ei piirakka joutanut levähtämään.
Jäähtyessään piirakka tiivistyy ja sitä on helpompi leikata. 
Huomenna loput piirakasta on jo vetäytynyt.

Jauheliha-palsternakkapiirakka 

 Pohja
150 g kylmää voita kuutioina
3 dl spelttijauhoja (tai vehnäjauhoja ja spelttiä tai graham)
3 rkl kylmää vettä
Nypi jauhot ja voi murumaiseksi. Lisää vesi nopeasti sekoittaen.
Painele taikina voideltuun vuokaan. Pistele haarukalla.
Esipaista 200-asteessa 10 minuuttia.

Täyte
300 g jauhelihaa nauta/10%
2 rkl rypsiöljyä
400 g tomaattimurskaa
250 g palsternakkaa kuorittuna ja suikaloituna
3 tl kuivattua basilikaa
1 iso valkosipulinkynsi raastettuna
mustapippuria rouheena ja ruususuolaa
Ruskista jauheliha pannulla öljytilkassa. Lisää tomaattimurska,
kuorittu ja juustohöylällä lastuiksi vedetty palsternakka.
Lisää mukaan mausteet. Anna kiehua ilman kantta, neste saa haihtua.
Kaada sopivasti haihtunut täyte piirakkapohjalle. Levitä tasaiseksi.

Päälle
Viipaloi piirakan päälle pari isoa tomaattia. 
Ripottele pinnalle juustoraastetta.
Paista 200-asteessa  noin 30 minuuttia.
 
 
Tarjoa salaatin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.