perjantai 18. lokakuuta 2013

Mustikkapiirakka kaurahiutaletäytteellä

Leivon makeaa silloin  kun on vieraita tulossa. Nyt saimme ison joukon aikuisia ja lapsia vieraiksi.
Valitsin erilaisen mustikkapiirakan. Ensinnäkin ei tarvittu kananmunia ja pohjaan käytin 
spelttijauhoja. Niitä ihan sen takia, että juuri sopiva määrä oli jäljellä
paketin pohjalla. Täytteeksi kopsasin omenaherkun  kaurahiutaletäytteen.
Se sopi mustikoillekin ja valkoisena täytettä kruunasivat tuorejuustonokareet.
Ensikerralla vähennän hieman sokerin määrää, vähemmän makeutta on parempaa.
Makuasia tietysti, useat toki tykkäävät makeudesta.

Mustikkapiirakka kaurahiutaletäytteellä  
Pohja
100 g voita huoneenlämpöisen pehmeänä
1 1/2 dl luomusokeria
1 1/2 dl spelttijauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Sekoita pehmeä voi ja sokeri tasaiseksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja 
siivilöi voiseokseen, sekoita. Painele voideltuun keramiikkavuokaan.
Täyte
4 dl mustikoita pakastettuja hieman kohmeisina 
50 g voita sulatettuna
1 dl fariinisokeria
2 1/2 dl kaurahiutaleita
Sulata voi ja lisää sokeri sekä kaurahiutaleet. Sekoita tasaiseksi.
Lisää mustikat piirakkapohjalle vuokaan.
Levitä päälle kauraseos.
Pinnalle
200 tuorejuustoa (philadelpia), 1 rkl sokeria ja 1 tl vaniljasokeria.
Sekoita tuorejuusto sokerien kanssa tasaiseksi.
Nostele juusto pinnalle nokareina. Lisää lopuksi vielä 1 dl mustikoita.
Paista uunin 200-asteessa noin 35 minuuttia.
Piirakka paistuneena.

6 kommenttia:

  1. Kylläpä on herkullisen näköinen mustikkapiirakka!

    VastaaPoista
  2. Hauska idea! Minkälainen koostumus kauratäytteelle tuli? Rapsakan ja "puuron" välimuoto?
    Tässä voin muutenkin kiittää Sinua inspiroivasta blogistasi!

    VastaaPoista
  3. Hanne,
    Maistui kyllä ja mikä mukavinta pieni pala riittää makeannälkään.

    -V-,
    Kauratäyte ei ollut rapsakkaa eli kaurahiutaleet irrallaan paahteisina.
    Sekin onnistuu jos jättää voin pois ja sekoittaa vain fariinisokeria. Sehän ns sulaa paistettaessa hiutaleille. Pitää kokeilla sitäkin.

    VastaaPoista
  4. Tosiaan: sokeria vaikuttaa olevan liikaa. Itse käytän mustikka-kaurapiirakkaan korkeintaan desin sokeria pohjaan ja pinnallekin seokseen reilusti vähemmän. Mustikka kun ei ole kovin hapanta...
    Maukasta oli varmaan...

    VastaaPoista
  5. oli se hyvää, mutta sokeria ensi kerralla vähemmän. Tosin palat saivat olla pieniä.

    VastaaPoista
  6. Kaunis ja varmasti herkullinen, erilainen piirakka.:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.