maanantai 23. elokuuta 2010

Viinitarhurin juustokeitto ja Kasvisjuustokeitto

Viikonloppumatka on takanapäin. Säät suosivat melkein koko ajan, sunnuntaina satoi hieman aamupäivällä.  Tänään paluumatkalla pysähdyimme Jalasjärvelle Juustoporttiin. Juustoportti on kovasti muuttunut. Aikaisemmalla kerralla piti oikein kysyä, että missä ne juustot on. Paikasta on tullut tämän ajan tapaan pieni kauppakeskus, jossa tavaran joukkoon itse pääasia, juustot, hukkuvat näkymättömiin. No olihan siellä juustojakin. Tänään etsimme ruokalistalta juustoruokia. Tasan kaksi keittoa oli tarjolla, joista toinen oli Kasvis-savuporokeitto ja toinen Kasvisjuustokeitto. Päädyimme valitsemaan molemmat, kunnes satuin kysymään löytyykö muita  juustokeittoja. Löytyi viinitarhurin juustokeittoa, sitä siis ja savuporo jäi tällä kertaa. Salaattipöydässä oli lisäksi juustoleipää ja sieni- ja punajuurisalaattia sekä vihreää salaattia.
Juustokeitot olivat oikein hyviä ja postaan tänne ohjeet, koska haluan valmistaa näitä omassa keittiössänikin.

Viinitarhurin juustokeitto       
5 rkl voita
6 rkl vehnäjauhoja
1 1/2 l lihalientä
suolaa, paprikajauhetta
3 rkl kuivaa valkoviiniä
2 keltuaista
1 1/2 dl kermaa
2 dl viinitarhurinjuustoa raasteena
Sulata voi, lisää jauhot ja lisää lihaliemi vähitellen. Mausta suolalla ja paprikalla sekä valkoviinillä. Keitä 10 minuuttia. Vatkaa 2 keltuaista ja kerma. Kaada juustokeittoon kokoajan vatkaten. Lisää juustoraaste.
Ohje on Juustoportin sivuilta.

Kasvisjuustokeitto
2 porkkanaa
1 palsternakka

pala lanttua
1 kesäkurpitsa
3 rkl voita tai margariinia
4 rkl vehnäjauhoja
1 1/2 l kasvislientä
200 g sulatejuustoa
2 kirveliä
3 rkl hienonnettua persiljaa
Pese ja pilko kasvikset. Kuullota voissa. Lisää vehnäjauhot. Kaada mukaan kasvisliemi. Keitä 7-10 minuuttia. Lisää sulatejuusto paloina. Kiehauta ja mausta keitto.
Keiton maun mukaan hain ohjeen, ohje ei ole Juustoportin, vaan ruokaohjereseptit.fi-sivulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.