sunnuntai 29. elokuuta 2010

Lihakääryleet tomaattikastikkeessa

Italialainen ruoka on lähellä sydäntäni. Olin miettinyt jo valmiiksi mikä on sunnuntain päivällisruoka, kun astuin kauppahallin lihatiskin äärelle. Naudan sisäpaistia pihveiksi leikattuna oli ostoslistalla sekä possun vähärasvaista viipaloitua kylkilihaa. Halusin pihveistä mureat ja siihen tarvittiin haudutusta. Sisäpaisti jää helposti sitkeäksi kengänpohjaksi ja se vain harmittaa. Nyt ei käynyt niin tuli mureaa, joka hajosi sopivasti heti suussa.  Osuutensa on tietysti myös possun kylkiviipaleilla, jotka mehustivat pihvin pötköttäessään sen uumenissa. Tämä ruoka on italialaistyyppinen, joten tomaateilla on myös oma roolinsa.  Ja pastaa tietysti ja salaattia alkunälkään.

Lihakääryleet tomaattikastikkeessa 
4 kpl naudan sisäpaistista leikattua pihviä
4 kpl possun ohutta kylkiviipaletta
4 rkl sileälehtistä persiljaa hienonnettuna
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
rypsiöljyä (tai oliivi-)
1 dl punaviiniä
1,5 kg tomaatteja pilkottuna
suolaa, mustapippuria
pastaa esim penne
Kalttaa tomaatit kastamalla ne ensin kiehuvassa vedessä ja sitten repäiset kuoren pois.
Nosta pihvit noin puolituntia ennen valmistusta huoneen lämpöön. Nuiji noin puolen sentin paksuisiksi ellei lihamestari ole jo sitä tehnyt. Ripottele hienonnettu persilja pihveille. Laita jokaisen pihvin päälle possun kylkiviipale. Lisää pihveille nyt hienonnettu valkosipuli ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kääri viipale rullalle kapeimmasta päästä aloittaen. Sulje rullat hammastikuilla.
Kuumenna öljy paistinpannulla. Laita rullat öljyyn ja ruskista niitä keskilämmöllä joka puolelta. Nyt tarvitset sen punaviinin (tai kasvisliemen) Kostuta rullia viinitilkalla ruskistamisen aikana vähitellen. Kun viini on loppunut ja rullat ruskeita, siirrä kääryleet kasariin ja kaada pannun neste sinne. Lisää kaltatut pienityt tomaatit, joista olet poistanut kovat kannat, käärylekasariin. Peitä kasari kannella ja hauduta pienellä (3:lla 1-9 asteikosta) lämmöllä hitaasti noin 2 tuntia. Kääntele rullia välillä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.
Keitä pasta al denteksi ja sekoita mukaan valutuksen jälkeen sopiva määrä kastiketta.
Kun kastiketta jää, mutta ei kääryleitä, käytän sen tomaattikeittoon. Sitä meillä on alkavalla viikolla joku päivä.
Salaattisekoitus on pientä roomansalaattia, kevätsipulia hienonnettuna, oliiviöljyä, kuorittua kurkkua ja retiisejä. Kevyt ja raikas salaatti ennen pääruokaa. 

Italiateema jatkui vielä jälkiruokana. Valmistin nopeaa tiramisua, mutta siitä postaan myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.