maanantai 30. elokuuta 2010

Hunajaisen omenaista rieskaleipää

Helppo päivä tänään keittiössä. Tuunasin eilisen tomaattikastikkeen tomaattikeitoksi. Leipä oli loppu, mutta en vaivautunut kauppaan koska muita hankintoja ei ollut tarve tehdä. Selailin Myllyn Paras-sivuja ja etsin juuri minulle sopivia sämpylä/ leipäohjeita . Löytyikin  Arja Savelan ohje Hunaja-omenaleipäset ilman kuvaa. Päättelin tekotavasta ja raaka-aineista, että jotain helposti leivottavaa littanaa olisi tulossa. Kermaviiliä ei ollut enkä luomujogurttia halunut tähän käyttää, koska minulla oli rasvatonta piimää. Eikä tattarisuurimoita ollut, mutta oli ohrasuurimoita. Tästä se sitten lähti ja vaivattoman nopeasti rieskaleipä syntyi.

Hunajaisen omenaista rieskaleipää
3 dl piimää
6 g kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl hunajaa
2 dl omenaraastetta
2 dl tattarijauhoja
2 dl ohrasuurimoita
2 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
50 g juoksevaa oivariinia tmv
Sekoita kuivahiiva jauhoihin. Lämmitä neste 42-asteeseen,  tässä tapauksessa piimä. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin hiivaa 25 g (mutta sitä ei minulla ollut).  Lisää jauhot ja  hiutaleet piimään. Lisää hunaja, suola ja omenaraaste ja lopuksi voisula. Vaivaa taikina tasaiseksi. Kohota noin puoli tuntia. Levitä kohonnut taikina voidellulle leivinpaperille ja taputtele tasaiseksi levyksi. Anna kohota ja paista 225-asteessa noin 15 minuuttia.
Leikkasin hieman jäähtyneenä levyn neliöiksi.
Tomaattikeitto, tuunasin eilisen tomaattikastikkeen noin 1/2 litraa keitoksi. Lisäsin reilun desin ruokakermaa ja maustoin basilikalla ja oreganolla. Maistuihan se hunajaisen rieskan kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.