perjantai 6. elokuuta 2010

Tomaattileivät ja kasvikset

Oli ihan pakko valmistaa lämpimiä tomaattileipiä. Luin Kodin Kuvalehteä ja sieltä bongasin nämä leivät. Kun näin kuvan, olin myyty. Nyt oli todella pakko toteuttaa. Enkä pettynyt. Kaivoin kaapista kasviksia ja höyrytin niitä mukaan niin syntyi ateria.  

Tomaattileivät uunissa
4 viipaletta maalaisleipää
250 g tomaatteja (ap ohje oli luumutomaatteja)
2 isoa valkosipulinkynttä
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria, tuoretta timjamia
Leikkaa tomaatit kahtia. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Sekoita öljy, valkosipuli ja mausteet ei timjamia.
Pyörittele tomaatit öljyseoksessa ja levitä ne leikkuupinta ylöspäin uunipellillle leivinpaperin päälle.Kaada päälle loppu öljyseos.
Paista tomaatteja 150-asteessa keskitasolla noin tunti. Valuta ylimääräinen öljy tomaatista talouspaperin päällä. Tosin minä valutin sen leiville, joille levitin paistetut tomaatit. Koristele tuoreella timjamilla. Paista keskitasolla 250-asteessa 5-10 minuuttia, kunnes leivät ovat rapeita ei kuivia.
Höyrytetyt kasvikset.  Huuhdo porkkanat ja kukkakaali. Leikkaa porkkanat vinoviipaleiksi ja irrota kukkakaalin nuput. Aseta kasvikset höyrystinastiaan, ripottele mukaan hieman ruususuolaa ja lorauta tilkka vettä. Kypsennä mikron täydellä teholla 5 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.