sunnuntai 29. elokuuta 2010

Porkkanakakku

Porkkanat ovat juuri nyt mehukkaimillaan, joten käytin niitä tänään leivonnassa. Kuorrutin kakun philadelphiajuustolla, johon lisäsin tomusokeria ja vaniljakastiketta. Se oli nappivalinta mehukkaan porkkanakakun pinnalle. Jälkiruokana kahvin kera loistavaa.

Porkkanakakku kuorrutettuna
2 3/4 dl vehnäjauhoja
1 dl tattarijauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1/2 tl suolaa
2 1/2 dl rypsiöljyä
1 3/4 dl kidesokeria
1 dl ruokosokeria
3 munaa
2 porkkanan raaste
1 dl ananasmurskaa
Pinnalle
200 g philadelpiajuustoa
n 1 dl vaniljakastiketta (flora)
n 1 1/2 dl tomusokeria
Siivilöi jauhot, leivinjauhe, kaneli kulhoon. Laita toiseen kulhoon  öljy, munat, sokerit ja vatkaa tasaiseksi. Sekoita vähitellen kuivat aineet öljyseokseen tasaiseksi taikinaksi. Raasta porkkanat ja sekoita  taikinaan. Lisää sekoittaen mukaan valutettu ananasmurska. Kaada taikina voideltuun vuokaan (23x30). Paista uunin 180-asteessa keskitasolla noin 45-50 minuuttia. Voit ottaa kakun vuoasta hieman jäähtyneenä. Jätin kakun vuokaan, ja leikkaan annospaloiksi.
 Kakun vaiheet ennen ja jälkeen kuorrutuksen
Kuorrutus, sekoita juusto tasaiseksi ja lisää sekoittaen mukaan vaniljakastike, sen jälkeen lisää tomusokeri ja vatkaa sileäksi. Levitä jäähtyneen kakun pinnalle. Koristele esim ananaspaloilla. Viipaloi kakku annoslautasille.
Ja nyt kahville

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.