perjantai 27. elokuuta 2010

Sinappista uunibroileria ja taatelisalaattia

Broilerista on mukava valmistaa  hieman erilaisilla ohjeilla aterioita. Kyllästyminen ei uhkaa, kun odotettavissa on uusia makuja vaikka perusraaka-aine on sama. Kun sanotaan, että laitoksissa, sairaaloissa ja ravintoloissa ruoka alkaa pitemmän päälle maistua aina samalta mössöltä. Lienee syy siinä, että samat ruoat samoin valmistettuna  kiertävät kuukaudesta toiseen.  Ruuanlaiton hauskuus on juuri siinä, että voi keksiä  valmistamiseen uusia tapoja ja tyylejä. Keittokirjojen lukeminen ja ruokaohjelmat laukaisevat sopivasti  ideoimaan uutta ja uutta. En noudattele mitään ohjeita tarkasti, vaan otan vinkkejä ja ideoin sitten keittiössä omia versioita.
Salaatin sekoitin tänään peruskaavan mukaan, tarkoittaa, että kastike on se hyväksi koettu oliiviöljy/balsamico tutuin maustein, mutta raaka-aineet vaihtelevat.  Nyt käytin rapeaa ja pehmeämpää friseesalaattia, paahdettua paprikaa purkista, kevätsipulin vartta, taateleita ja vaaleaa mietoa tuoretta paprikaa.

Sinappista uunibroileria ja pastaa
4 broilerin filettä
4 rkl juoksevaa oivariinia tmv
4 rkl sinappia esim dijon
2 rkl sitruunamehua
1 rkl fariinisokeria
1 tl paprikaa
suolaa, mustapippuria
3 rkl unikonsiemeniä

pastaa syöjien lukumäärän mukaan
Kuivaa broilerifileet ja laita ne uunivuokaan. Sekoita oivariini, sinappi, sitruunamehu, fariinisokeri ja mausteet. Voitele seoksella fileiden ylöspäin oleva puoli. Kypsennä uunin 200-asteessa 15 minuuttia. Nosta vuoka uunista ja käännä fileet ja voitele ne lopulla sinappiseoksella. Ripottele päälle unikonsiemenet ja jatka kypsentämistä uunissa 15 minuuttia. Laita pasta kiehumaan tässä vaiheessa. Siivilöi vuoan liemi kattilaan, lisää hieman ruokakermaa. Kiehauta kastiketta kasaan muutama minuutti.  Kokoa annokset.

Taatelisalaatti
Revi salaatti vadille, pilko päälle kevätsipulinvartta. Pirskottele salaatille vinaigrettekastike. Nostele salaatille säilöttyä paahdettua paprikaa. Suikaloi mukaan pehmeitä kuivattuja taateleita ja vaaleaa tuoretta paprikaa.
Salaatti sopii alkusalaatiksi ennen pääruokaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.