sunnuntai 15. elokuuta 2010

Vanhanajan jauhelihapihvit, uuniporkkanat ja vadelmakastiketta jäätelöllä

Kauppahallin vastajauhettu paistijauheliha on parasta pihvien raaka-aineeksi. Kaivoin esiin 40-vuotiaan jauhelihakirjan. Halusin valmistaa pihvit kuin silloin ennen. Nyt taisi käydä niin, että meillä valmistetaan jatkossakin  näitä pihvejä. Kesäporkkanoista tulee niin hyviä uunissa kypsyttäen, joten porkkanat uuniin.. Laitoin mukaan myös sipulit ja muutaman perunan. Loput kanttarellit sopivat tähän kokonaisuuteen hyvin.
Jääkaapissa oli pari desiä vadelmia, enkä keksinyt niistä kovin monimutkaista. Onneksi, sillä hillosokerin kera niistä tuli ihana kastike jäätelölle.

Vanhanajan jauhelihapihvit ja uuniporkkanat
400 g naudanpaistijauhelihaa
1 muna
1 tl suolaa
valkopippuria ja ap ohjeesta poiketen myös maustepippuria
1 dl rasvatonta maitoa
Jauheliha, mausteet ja muna sekoitetaan ja maito lisätään vähitellen pieninä erinä. Mureketaikinasta nostetaan samankokoiset taikinapallot ja ne muotoillaan samankokoisiksi litteiksi pihveiksi.  Pihvit asetetaan kylmällä vedellä huuhdotulle leikkuulaudalle odottamaan. Paistetaan rypsiöljyssä valurautapannussa kypsiksi.
Porkkanat, perunat ja sipulit uunissa
Pese porkkanat hyvin, poista kanta ja juuripää. Leikkaa tikuiksi. Kuori perunat ja viipaloi ne. Kuori ja lohko sipulit. Voitele uunivuoka rypsiöljyllä. Asettele porkkanat ja perunat omaksi lohkoikseen. Ripottele pinnalle sipulilohkot ja leikkaa mukaan hieman vihreää sipulin vartta. Ripottele pinnalle rypsiöljyä. Mausta suolalla, basilikalla, oreganolla. Perunoille vielä paprikaa ja porkkanoille hunajaa. Lorauta mukaan pieni vesitilkka. Kypsennä 225-asteisessa uunissa keskitasolla. Huom. kuvan mustat pilkut porkkanoilla ovat maustepilkkuja.
Kanttarellit paistoin kuten eilenkin vain voissa. Vihreä salaatti on itsestäänselvyys tässäkin kokonaisuudessa.

Kermajäätelöä vadelmakastikkeella
Laita  vadelmat kattilaan. Lisää joukkoon hillosokeria ja pienen pieni tilkka vettä. Anna porista noin 5 minuuttia.  Ja että on hyvää kermajäätelön kanssa. Missään nimessä en siivilöisi siemeniä pois. Ne kuuluvat vadelmiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.