sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Ruisrouhe-omenapaistos

 Löysin ruis-omenapaistoksen ohjeen Valion sivuilta.
Kuulosti sen verran erikoiselta, että päätin kokeilla muutamin muutoksin.
Täytyy myöntää, että ulkonäkö pettää. Ulkonäöstä huolimatta tämä
paistos on parasta mitä omenoista olen tehnyt. Rukiin maku on täyteläistä ja jopa makeaa,
sopii hyvin omenoille.


5 omenaa kuorittuna ja kuutioiksi leikattuna
2 tl kanelia 
75 g voita sulatettuna
3 dl ruisrouhetta (ap ohjeen ruishiutale sopii myös, mutta on rouheampaa)
1 1/2 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl kevytkermaa
Sekoita kaneli omenakuutioiden joukkoon.
Laita kuutiot uunivuoan pohjalle.
Sulata voi kattilassa, sekoita mukaan muut ainekset. Anna kiehahtaa.
Levitä omenoille. Paista uunin 200-asteessa 30 minuuttia.

Tarjoa vaniljajäätelön kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.