tiistai 23. kesäkuuta 2015

Tomaatti-vuohenjuustopannukakku

 Päätin pizzan asemasta tehdä vähän nopeamman version.
Valmistin suolaisen pannukakun täytteellä. Esipaistoin pohjan ennen täytteen
lisäämistä. Oikeastaan paistoin pohjan kypsäksi, jos pannukakusta voi kypsä sanaa käyttää.
Pannukakku jää aina sisältä hieman kosteaksi. Tuli oikein hyvää. Erittäin hyvä valinta
oli tomaatille sopiva vuohenjuusto. Purkin olin ostanut salaattiin, mutta nyt se meni pannukakulle.
En kitsastellut, vaan hujautin koko purkin mukaan. 

Pohja
2 kananmunaa, 1/2 l rasvatonta maitoa, 
1 isohko porkkana kuorittuna ja hienoksi raastettuna.
2 dl vehnäjauhoja, 1 dl grahamjauhoja 
2 rkl rypsiöljyä, vajaa tl ruususuolaa
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna turvota noin 20 minuuttia.
Levitä voideltuun uunivuokaan.
Paista 225-asteessa noin 35 minuuttia, pohja saa olla kypsä.
Täyte
2 tomaattia viipaleina, 2 rkl aurinkokuivattua tomaattia rikottuna
1 iso valkosipulinkynsi raastettuna, mustapippuria rouheena, ripaus suolaa
kesäsipuli varsineen pilkottuna
1 prk vuohenjuustokuutioita valutettuna
1 dl emmental juustoraastetta
Levitä täytteet pohjan päälle 
Paista uunin 200-asteessa noin 10 minuuttia
Anna jäähtyä hieman ennen tarjoilua.

Maistuu hyvältä.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi.