maanantai 1. kesäkuuta 2015

Broileri-ohrariisivuoka

 Tein broilerin ohutfileistä vuokaruokaa, johon käytin ohrariisiä.
Marinoin hetken fileesuikaleita ennen valmistusta. Uuniruuat ovat vaivattomia ja maistuvia.

2 1/2 dl ohrariisiä
7 dl kanalientä
Keitä ohrariisi kypsäksi. Levitä voidellun vuuan pohjalle.

400 g broilerin ohutfileitä suikaleiksi leikattuna
1 rkl hunajaa, 1 rkl rypsiöljyä, 1 tl ruususuolaa, chiliä, paprikaa, currya
Sekoita mausteseos ja levitä filesuikaleille käännellen. Anna maustua reilu 1/2 tuntia.
1 rkl rypsiöljyä
1 dl purjosuikaleita 2 valkosipulinkynttä raasteena
1 punainen paprika suikaleina
2 tl soijakastiketta, rouhittua mustapippuria
1 prk (227g) ananasmurskaa
juustoraastetta
Ruskista rypsiöljyssä maustetut broilerifileet kevyesti pannulla. Siirrä sivuun.
Kuullota rypsiöljyssä purjosuikaleet, valkosipuli ja paprikasuikaleet.
Kaada mukaan ananasmurska. Lisää mukaan broilerit. Mausta ja sekoita.
Nosta broileriseos uunivuokaan ohrariisin päälle.
Levitä pinnalle juustoraaste
Paista 225-asteessa noin 15 minuuttia.
Levitä pinnalle persiljaa.
 Ennen juustoraastetta ja uuniinmenoa vuoka näytti tältä.

Annoksena lautasella. Mehevää ruokaa, kuten vuokaruuat ovat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.